Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

Veikkaus kertoo tiedotusvälineille lähettämässään tiedotteessa syyskuussa lotossa 2,2 miljoonaa euroa voittaneesta miehestä.
Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva mies oli kaivellut tiedotteen mukaan syyskuussa lompakkoaan, johon oli kertynyt useita tarkistamattomia lottolappuja. Siitä tuoreimmasta paljastui lopulta miljoonavoitto. Lapun voittaja oli jättänyt Ristiinantien Shellillä kesämökkimatkallaan.

– Suurin voittaja ovat tietenkin lapset. Heidän asuntoasiansa laitetaan kuntoon, mutta muuten ei ole yltäkylläisyyttä luvassa, voittaja kertoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa elämä on jättipotin jälkeen luonnollisesti muuttunut, tosin vain melko vähän.

– Kun vein rouvan auton renkaiden vaihtoon, tuli kiire seuraavaan paikkaan, mutta auto oli jätettävä sinne. Ennen olisin mennyt bussilla. Nyt otin huolettomasti taksin. Tällaisissa asioissa voitto näkyy, pienissä asioissa. Kaupasta tulee ostettua parempaan lihaa ja sen sellaista. Pieniä mukavia asioita tuntuu olevan paljon, voittaja sanoo tiedotteessa.

Myös hyväntekeväisyys saa osansa. Voittaja on avustanut vaimonsa kanssa kehitysmaiden kummilapsiensa koulunkäyntiä. Se jatkuu edelleen.

Nyt pariskunnalla ei taloudellisia huolia enää ole, mutta voittaja kertoo tiedotteessa muistavansa edelleen myös niukemmat ajat.

– Ne opettivat, että aina on hyvä olla olemassa puskuri pahan päivän varalle.

Onnenpotkun myötä se puskuri on nyt merkittävä.

– Pitää muistaa, että elämä on kinkkubingo. Koskaan ei voi tietää, kuka sairastuu ja kuka pysyy terveenä tai kuka voittaa. Onhan tämä niin epätodellista voittaa seitsemän oikein lotossa, voittaja toteaa tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    3. 3

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm ylistää uutta naisystäväänsä Eveliinaa, 35: ”Aidosti välittää mun asioista”

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    3. 3

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. Näytä lisää