Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vastamielenosoituksessa oli silmiinpistävä piirre alusta lähtien – nollatoleranssi toimi

Itsenäisyyspäivänä osoitettiin mieltä. Ennakkoon jännitettiin, miten rauhallisesti kaikki sujuu.
Vielä aivan äsken olisi ollut mahdotonta kuvitella, että itsenäisyyspäivää juhlitaan maan pääkaupungissa usean avoimesti äärioikeistolaisen mielenilmauksen voimin. Nyt se on kuitenkin ainakin väliaikaisesti talon tapa, ja toistaiseksi mielenosoituksia on ollut vuosi vuodelta enemmän. Mielenkiintoista onkin, miten äärioikeiston vastavoimien tapa osoittaa mieltään on vuosien varrella kehittynyt – osittain siksi, että niistä on tullut protestin alkulähteen sijasta protestin vastareaktio.

Itsenäisyyspäivän mielenilmausten juuret vievät 1990-luvun puoliväliin, jolloin aktivistit alkoivat järjestää kuokkavierasjuhlia. Mukana oli anarkisteja, kuten nytkin Helsinki ilman natseja -vastamielenosoituksessa, jonka järjestivät antifasistinen Varisverkosto, anarkistinen A-ryhmä ja Helsingin Vasemmistonuoret.

Kuokkavierasjuhlissa esiintyi toisinaan rähinöitä ja viime vuonna äärioikeiston 612-kulkue päättyi kaaokseen, kun mielenilmaisijat ja poliisi käyttivät väkivaltaa tavoilla, joiden oikeutuksesta käydään keskustelua edelleen.

Tänäkään vuonna yhteenotoilta ei täysin säästytty ja poliisi otti kiinni noin kymmenen ihmistä. Kaikkiaan meno oli kuitenkin huomattavasti viime vuotta rauhallisempaa. Yksi asia pisti vastamielenosoituksessa silmiin alusta asti: järjestäjät alleviivasivat ehdotonta nollatoleranssia väkivallalle ja ilkivallalle niin tapahtuman ennakkomarkkinoinnissa kuin puhujalavalla.

Ei voimakeinoja, ei lasipulloja, pelkkää rauhaa. Jos aikoo aiheuttaa minkäänlaista häiriötä, ei saa osallistua, eräs järjestäjä kuulutti kovaäänisen kautta useita kertoja, ennen kuin kulkue lähti kiertämään Asema-aukiolta kohti Kaisaniemen puistoa.

612-kulkueen varrelle ja ympärille oli ripottautuneena jonkin verran anarkistilipun kantajia. Heillä vaikutti sivusta katsottuna olevan avoin keskusteluyhteys poliisiin, eikä kaupunkikuvaankaan tullut matkan varrella säröjä.

Muukalais- ja vähemmistövihamieliset voimat ovat saaneet yhteiskunnassa pelottavan paljon liikkumatilaa. Väkivallaton ja ilkivallaton vastarinta on siihen tehokkain mahdollinen vastaus, ja tänä vuonna tuo viesti näytti menneen perille.
  • Kommentti

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  5. 5

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  6. 6

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  7. 7

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  10. 10

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  5. 5

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  6. Näytä lisää