Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman, huonokuntoisen vanhuksen – kotoa löytyi salkku täynnä rahaa

Heikki Palviainen ajoi viime viikolla mieleen painuneen taksikyydin Helsingissä.
Helsinkiläinen taksikuski Heikki Palviainen kertoo ottaneensa keskustassa kyytiin vanhemman miehen, joka kertoi heti kättelyssä, ettei tällä ole mukanaan rahaa.

– Kyseessä oli iäkkäämpi mies, jolla ei ollut rahaa mukana, mutta hän arveli, että kotoa sitä saattaisi löytyä, Palviainen kertoo.

Mies oli Palviaisen mukaan iäkäs ja vaikutti niin huonokuntoiselta, että hän olisi kyydinnyt miehen kotiin ilman maksuakin. Asunnolle päästyä asiakas oli pyytänyt kuskia seuraamaan tätä sisään, jotta rahat voitaisiin etsiä yhdessä.

– Aikamme siinä kyllä etsittiin, ja mies käänsi koko asunnon ympäri etsiessään rahakätköä mitä kummallisimmista paikoista, Palviainen muistelee.

Lopulta mies toi hymyssä suin Palviaisen eteen laukun, jonka nosti pöydälle avattuna. Palviainen joutui hieraisemaan silmiään katsoessaan laukun sisältöä. Pöydälle levisi avonaisesta salkusta tukoittain käteistä rahaa.

– Siinä oli todella paljon rahaa laukussa. Erilaisissa nipuissa viisikymppisiä ja muita seteleitä koko laukku ja pöytä täynnä, hän kertoo.

Iäkäs mies oli naureskellen todennut olevansa varakkaan miehen poika, jonka takia rahaa oli kertynyt. Palviainen otti matkan maksua vastaavan summan laukusta ja suuntasi pois asunnolta. Hän yritti vielä kysellä, olisiko miehellä sukulaisia tai omaisia, jolle tämä voisi soittaa.

– Mies vaikutti olevan hieman hukassa eikä muistanut sukulaistensa numeroitakaan. Olin hänestä sen verran huolissani, että soitin lähdettyäni sosiaalivirastoon tapauksesta, jottei hän nyt aivan yksin jäisi sinne.

Kymmenisen vuotta taksia ajanut Palviainen kertoo miettineensä jo aiemmin sitä, kuinka paljon rehellisyyttä taksikuskin ammatissa vaaditaankaan. Viimeisin tapaus nosti asian miehen mieleen niin vahvasti, että hän päätti asiasta kertoa eteenpäin.

– Jos olisi vähänkään epärehellinen kuski ollut, niin olisi voinut viedä koko laukun rahaa ilman, että tämä iäkäs mies olisi mitään tiennyt. Eihän hän olisi varmaan edes muistanut, että joku on asunnolla hänen kanssaan käynyt, Palviainen pohtii.

Hän kertoo kohdanneensa erilaisia pienempiä tapauksia vuosien varrella, mutta muistaa hyvin myös toisen tapauksen, jossa asiakkaana oli iäkkäämpi herra. Sairaalasta kyytiin noussut mies ei ollut osannut kertoa kuskille edes omaa kotiosoitettaan.

– Miehellä oli taskut täynnä käteistä rahaa, oikein suuria summia heilutteli, mutta ei tiennyt omaa osoitettaan. Pohdin siinä, kuinka tuossa kunnossa oleva ihminen on voitu edes sairaalasta yksin päästää kotiin.

Palviainen onnistui selvittämään lopulta miehen osoitteen ja kyyditsi tämän asunnolleen. Hän saattoi miehen vielä sisään asti ja talutti tämän sängylle asti lepäämään ennen kuin poistui paikalta.

– Kyllä tällaiset tapaukset tuovat esiin sen, miten tärkeää rehellisyys taksialalla on. Tuntuu, että viime vuosien aikana alalla on tullut esiin paljon tällaista epätasaista tasoa kuljettajissa.

Hän peräänkuuluttaakin, että tarvitaan vahvaa luottamusta, jotta työtä voi tehdä. Palviainen nostaa esille myös suunnitteilla olevan muutoksen, jonka myötä kuka tahansa voisi taksia pian ajaa.

–Jos Bernerin kaavaileman muutoksen mukaan melkein kuka tahansa saa kohta ajaa taksia, niin eihän siinä tiedä kenen kyytiin on joutunut, Palviainen linjaa.

Taksijohtaja: ”Kyse on ammattiylpeydestä”

Helsingin Taksin hallituksen puheenjohtajan Jukka Kuusiston mukaan rehellisyys on yksi perusarvoista, joita taksinkuljettajilta vaaditaan. Luottamus perustuu myös siihen, että kaikki takseihin jätetyt tavarat palautetaan.

– Jos yöllä viedään nainen kotiovelle, niin taksikuski odottaa siihen asti, että näkee tämän pääsevän sisään ennen poistumista. Kyse on ihan myös kuskien omasta ammattiylpeydestäkin, Kuusisto kertoo

Koulutuksen ja ammattipätevyyden kautta alalle on kehittynyt oma valvontajärjestelmä. Nykypäivänä jokainen taksikyyti on jäljitettävissä ja kuluttajansuoja on vahva.

– Meillä on kuitenkin tiukka laatumääritys siitä, millaista palvelua taksikuljettajien tulee tarjota. Jos ei näihin tasoihin päästä tai epärehellisyyttä epäillään, niin ajaminen loppuu.

– Periaatteena on kuitenkin se, että Suomessa ei oikean taksin kyydissä kenenkään tarvitse pelätä, hän lopettaa.

Hyvää palautetta on saatu myös ulkomaalaisilta vierailta. Suomessa taksikuskit ovat palautelleet ihmisille hotelleihin autoon unohtuneita tavaroita, kun taas maailmalla moinen ei tulisi kuuloonkaan.

– Sieltä saatiin ihan sellaisia vau-reaktioita palautteena, että miten voi olla mahdollista, että taksi toimii näin, Kuusisto kertoo.

IS kertoi keskiviikkona, kuinka taksikuski oli joulukuun lopulla palauttanut Pasilan poliisiasemalle laukun, josta löytyi 20 000 euroa käteistä ja timantti. Kuljettaja ei kuitenkaan saanut löytöpalkkiota, sillä kyseessä on viran puolesta tehty ns. laitoslöytö.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. Näytä lisää