Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Lintutohtori” Olli Vuori hoitaa loukkaantuneita lintuja takaisin luontoon: ”Kaikki ovat yhtä tärkeitä”

Heinolan lintutarhan vetäjä Olli Vuori, 58, hoitaa ammatikseen luonnonvaraisia loukkaantuneita lintuja.
Hoitoon tuotu lintu yritetään aina palauttaa takaisin luontoon. Hoitopaikka järjestyy vuosittain noin 250 siivekkäälle, joista arviolta sata nousee siivilleen ja palaa luontoon.

– Minulle kaikki linnut ovat yhtä tärkeitä, Olli Vuori sanoo.

Vuori on ollut lintutarhan palkkalistoilla lähes 20 vuotta. Virka-aika hänellä on, mutta työssä hän on käytännöllisesti katsoen aina.

– Antoisaa työtä, jonka koen elämäntyöksi, hän sanoo.

Heinolan lintutarha oli runsaan viikon ajan julkisuudessa, kun se sai tammikuun alkupuolella hoidettavakseen loukkaantuneen kyhmyjoutsenen, jonka rintaan oli ammuttu nuoli.

Lintu tervehtyi runsaan viikon hoidon jälkeen ja palautettiin takaisin puolisonsa luokse.

Tapahtuma sai valtaisan julkisuuden, kun sadattuhannet linnun kohtalosta huolestuneet seurasivat sen toipumista.

– Heti ensimmäisenä iltana muutaman tunnin jälkeen tapauksella oli Facebookissa 46 000 seuraajaa. Kun joutsen palautettiin puolisonsa luokse, oli tykkääjien määrä noussut 323 000:een.

– Liedosta saakka tarhalla kävi perhe, jonka tyttäret halusivat tuoda pienen lahjan joutsenen pelastamisesta. Perhe teki viikonloppuna edestakaisen automatkan, yhteensä noin 550 kilometriä, Vuori hämmästelee.

Nuolen joutseneen ampunutta ei ole tavoitettu. Hämeen poliisi tutkii asiaa. Nuoli on samanlainen, jollaisia myydään muun muassa lahtelaisissa liikkeissä, joissa on kaupan jalkajousia ja pistoolijousia.

Olli Vuori tietää, että osa aseista on jo nyt luvanvaraisia ja luvanvaraisuus on kiristymässä kevään aikana. Hän arvelee, että ostajat kiirehtivät juuri nyt, koska luvanvaraisuus kaventaa hankintoja.

Lintuihin kohdistuvat julmat teot eivät Vuoren mukaan ole lisääntyneet, mutta aina ne järkyttävät.

Lintutarha on Heinolan suosituin matkailukohde. Kävijöitä on noin 80 000 vuosittain.

Kaupunki maksaa tarhan kulut. Viiden henkilön palkat ja rakennusten vuokrat tekevät noin 360 000 euroa vuodessa.

Paikkakunnan liike-elämä tukee toimintaa ja tarha saa huomattavan osan lintujen ravinnosta kauppaliikkeiltä.

– Lintujen omistaja on valtio. Siksi olisi toivottavaa, että valtio ottaisi myös kuluista vastuuta.

– Heinolan päättäjien asenteet ovat myönteiset. Suunnitelmissa on uuden vesilintujen altaan rakentaminen. Se voisi olla valmiina jo ensi vuonna. Rahaa hanke tarvitsee noin 800 000 euroa.

Lintutarhan historia alkoi vuonna 1963, kun nykyisen lintutarhan viereiseen lampeen rakennettiin tarha. Tarhan perustaja Anthony Bosley oli saanut ensimmäisen hoitolintunsa jo pari vuotta aiemmin. Sekin oli joutsen, joka tuotiin junalla Luumäeltä Heinolaan. Bosley hoiti lintua omakotitalonsa saunassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    2. 2

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    3. 3

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    8. 8

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    9. 9

      IS seuraa sprintin puolivälieriä – selviääkö Mari Laukkanen välieriin?

    10. 10

      Suomalainen joutui auttamaan kohuhiihtäjälle suksetkin jalkaan – miten aloittelija sai osallistua MM-starttiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    2. 2

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    3. 3

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. Näytä lisää