Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Asiantuntija puolustusselonteosta: Jussi Niinistö on romantikko – ajatus sodan ajan joukkojen kasvattamisesta törmää ”raakaan tosiasiaan”

Puolustustutkija Pauli Järvenpään mukaan Suomessa ei riitä tehokkaita aseita isommalle joukolle.
Valtiotieteen tohtori Pauli Järvenpään mukaan ajatus Suomen sodan ajan joukkojen kasvattamisesta törmää ”raakaan tosiasiaan”.

– Suomessa ei ole kunnon aseistusta nykyiselle 230 000 miehelle, niin ei sitä tietenkään ole myöskään 50 000 miehelle lisää, Järvenpää sanoo.

– Olen aikaisemminkin sanonut, että meidän puolustusministeristä Jussi Niinistöstä on sukeutunut romantikko, joten kaipa voin sanoa sen uudestaankin.

Torstaina julkistetussa puolustuspoliittisessa selonteossa suositetaan sodan ajan joukkojen nostamista 280 000 mieheen, kun niiden suuruus on nyt 230 000 miestä. Järvenpään mukaan Niinistö haluaa painottaa reservin merkitystä ylipäätään.

– Mieluummin olisin nähnyt, että Niinistö olisi keskittynyt muihin asioihin, joiden kanssa hän on sinänsä tehnyt erittäin hyvää työtä. Hän on hyvää ministeriainesta, mutta menee tässä romantiikan puoleen.

Aseita korkean valmiuden joukoille

Jussi Niinistö otti itse selvityksen julkistustilaisuudessa esiin väitteet, että valmistelussa olisi ollut kiistaa ”ministeriön ja kenraalien” kesken. Hän kiisti tämän. Järvenpääkään ei usko, että asiassa olisi painotuseroja suurempia erimielisyyksiä.

– Luulisin, että pääesikunta on halunnut painottaa vielä enemmän korkeassa valmiudessa olevien joukkojen aseistusta ja niiden nopeampaa liikkeelle saantia, hän arvioi.

Selonteossa on esillä kaksi rahallisesti valtavaa hanketta, ilmavoimien Hornet-hävittäjien korvaaminen ja laivaston Laivue 2020-hanke.

– Ne on vain tehtävä, jos halutaan säilyttää uskottava puolustus. Paljon rahaa palaa, mutta se on pakko, Järvenpää sanoo.

Järvenpään mukaan selonteoissa on aina poliittista kuorrutusta, ”mutta rajut tosiasiat pysyvät”.

– On tehty linjauksia, jotka ovat vankkoja, oli ilmapiiri mikä tahansa, hän kiittää selontekoa.

Järvenpää työskentelee Tallinnan Kansainvälisen puolustus- ja turvallisuustutkimuslaitoksen ICDC:n tutkimuspäällikkönä. Aiemmin hän on toiminut mm. puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkönä ja ylijohtajana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. 6

    Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

  7. 7

    IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

  8. 8

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  9. 9

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. Näytä lisää