Vantaan käräjäoikeus on antanut tuomioita niin sanotussa hasiksennielijöiden jutussa.
Nielty hasis tuotiin Suomeen Marokosta.
Yksi miehistä teki oikeuden perjantaisen tuomion mukaan noin 50 kuriirimatkaa lentokoneella. Hänet tuomittiin neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Seitsemän onnistunutta kuriirimatkaa tehnyt mies sai puolestaan kaksi vuotta ja neljä kuukautta vankeutta. Hasista tuotiin vajaa kilo kerrallaan.
Pisin eli kuuden vuoden tuomio langetettiin Marco Ströerille, 45. Hänen arvioitiin junailleen maahan kuriirien avulla 160 kiloa hasista ja myyneen aineen eteenpäin. Hänen tuomiotaan alennettiin parilla vuodella, koska hän auttoi oman rikoksensa selvittämisessä.
Mies kertoi oikeudessa, että jatkoi hasiksen maahantuontia, koska Saksassa toimineet järjestelijät painostivat häntä. Oikeuden mielestä uhka ei ollut niin huomattava, että sen takia olisi pitänyt alentaa tuomiota.
Hasiskuviota pyöritettiin vuosien 2006 ja 2011 välissä. Kuriireja oli vuosien saatossa useita, mutta vain kaksi jäi kiinni.
Palkkio alle tonnin per reissu
Ströer joutuu korvaamaan valtiolle rikoshyötynä liki 800000 euroa.
Kahden berliiniläisen kuriirin rikoshyödyiksi laskettiin paljon pienempiä summia, kymmeniätuhansia ja tuhansia euroja. He olivat saaneet palkkioksi vajaan tonnin keikalta. Huumeiden kuljettaminen kehon sisällä on hengenvaarallista.
Oikeus katsoi, että hasiksesta noin 55 kiloa päätyi Suomessa Markku Vehniäiselle, 35. Syytteen kiistäneelle miehelle tuomittiin huumeen hallussapidosta ja levittämisestä viisi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta. Oikeus laski hänen rikoshyödykseen 300000 euroa.
Vyyhdessä langetettiin myös kaksi lievempää tuomiota. Helsinkiläinen mies sai satojen grammojen hasiskaupoista kolme kuukautta ehdollista vankeutta. Porvoolaismies tuomittiin runsaasta 80 hasisgrammasta 40 päivän ehdolliseen vankeuteen.




