Hevonen pillastui harjoitusraveissa - karautti valtatielle

Julkaistu: 29.05.2011 20:08

Hevonen ilmeisesti liukastui 6-tiellä ja kaatui asfaltille.

Lämminverinen What Happened -ruuna pillastui sunnuntaina Nurmeksen harjoitusravien yhteydessä. Hevosen ohjastajana toiminut valmentaja Markus Pulkkinen kertoo, että syynä olivat huonot kärryt.

- Menimme siellä raveissa lähdön esittelyyn, niin yhtäkkiä puoli vuotta vanhat kilpakärryt katkesivat keskeltä kahtia. Tämän takia What Happened menetti malttinsa.

Pulkkinen hankkiutui mahdollisimman nopeasti pois hevosen potkivien takajalkojen ulottuvilta. Hän selvisi tilanteesta pintaruhjeilla ja lievällä lonkkakivulla.

Ruuna jatkoi silti matkaansa ja laukkasi pois radalta aina kuutostielle saakka. Tielle päästyään se ilmeisesti liukastui ja kaatui asfaltille.

Yksikään auto ei siihen onneksi osunut, ja ihmisvahingoilta vältyttiin.

- Hevosellekin tuli vain naarmuja, mutta toista kylkeänsä se aika pahasti aukaisi, kun se kaatui siihen asfalttiin. Maanantaina katsotaan, tuliko sille sen pahempia haavoja. Toivottavasti ei, kertoo Pulkkinen.

Ohjastaja ei voi ymmärtää, miten vain puoli vuotta vanhat kilpakärryt saattoivat tällä tavalla hajota. Hän aikoo olla ensi tilassa yhteydessä valmistajaan tämän takia.

- Oli silti onni, ettei kyseessä ollut mikään kilpailutilanne, vaan ainoastaan lähdön esittely.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Karjalainen verkkosivuillaan.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä