Joulupukki on Japanissa tunnetumpi kuin Muumit tai Kimi Räikkönen

Julkaistu: 17.12.2011 00:01

Suomalainen joulupukki on yhä kova juttu maailmalla. Kysykää vaikka Timo Pakkaselta, joka on kiertänyt joulupukkina maailmaa jo 1990-luvun alusta lähtien.

– Poliitikkoja menee ja tulee, mutta joulupukki pysyy, Pakkanen sanoo.

Pakkasen ura joulupukkina alkoi jouluaattona 1961 Espoon Haukilahdessa, kun naapurit pyysivät häntä pukiksi. Vuosien kuluessa joulupukin hommat alkoivat viedä yrittäjänä työskennelleen Pakkasen aikaa entistä enemmän. Ensimmäiselle ulkomaanmatkalle joulupukki Pakkanen suuntasi vuonna 1992, ja kahden viime vuosikymmenen aikana hän on vieraillut hyvän tahdon lähettiläänä ympäri Aasiaa ja Eurooppaa.

Timo Pakkasen äiti on edesmennyt lastenkirjailija Kaija Pakkanen. Timon Outi-sisko ja Jukka-veli ovat myös kirjailijoita.

– Äiti kertoi meille aina satuja ja tarinoita. Olen elänyt koko lapsuuteni satumaailmassa, mikä antaa loistavan pohjan joulupukkina toimimiseen.

Pakkasen mielestä parasta pukkina olemisessa on lasten kohtaaminen. Hänellä ei ole omia lapsia.

– Mutta pukki tuntee kaikki maailman lapset. Lapset ovat aitoja, rehellisiä ja iloisia. Se on vain niin herkkää.

Pukin pitää tuntea kulttuuria

Nykyään Pakkanen toimii joulupukkina ympäri vuoden ja on nyt 51. jouluna peräkkäin pukkina. Joulupukkina hän on päässyt paikkoihin, joihin muuten ei olisi ollut asiaa. Tuhansien lapsien lisäksi hän on tavannut eri maiden presidenttejä, ministerejä ja taiteilijoita.

Pakkasen mielestä joulupukin pitää tuntea eri maiden historiaa, kulttuuria ja politiikkaa.

– Bangkokissa taputin vanhaa rouvaa päälaelle, jonka jälkeen minulle sanottiin, että meidän maassamme kukaan muu paitsi kuningas ei taputa ihmisiä päälaelle. Pienen hiljaisuuden jälkeen tuli kuitenkin myönnytys, että totta kai myös joulupukki saa tehdä näin. Tuon tapauksen jälkeen en ole sielläpäin kuitenkaan niin tehnyt, Pakkanen kertoo.

Koskettavimman hetkensä joulupukkina Pakkanen koki tänä vuonna tsunamin runtelemalla alueella Japanin Sendaissa.

– Vierailu oli henkisesti raskas, mutta äärimmäisen tärkeä minulle ja heille. Silloin koin joulupukin läsnäolon voimakkaimmin.

– Joulupukki saa ihmiset hyvälle tuulelle. Se on tärkeintä.

Päivä, jolloin ei tapella


Vuodesta 2000 lähtien Pakkanen on matkannut joulun alla Japaniin. Hän uskoo, että joulupukki on tällä haavaa kuuluisin suomalainen Japanissa. Pakkasen mukaan taakse jäävät myös Muumit ja formulakuljettajat.

– Mika Häkkinen on vähän menneen talven lumia ja Kimi Räikkönenkin on vain yksi F1-kuski muiden joukossa. Sen sijaan joulupukki on Japanin mediassa esillä todella paljon ja pukkiin uskotaan vauvasta vaariin.

Pakkanen viettää myös jouluaaton Japanissa. Aaton kääntyessä iltaan joulupukki on yksin.

– Olen yksin hotellihuoneessa. Aion nauttia vähän sakea ja japanilaista olutta.

Yksinäisestä aatostaan huolimatta joulupukki korostaa joulun yhteisöllistä merkitystä.

– Lahjojen määrään kiinnitetään nykyään vähän liikaa huomioita. Tärkeintä on se, että perheet ja ystävät kokoontuvat yhteen. Olen itsekin sen verran naiivi, että uskon vuodessa olevan yhden päivän, jolloin ei sodita ja tapella. Joulu on kaikkialla maailmassa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä