Pääministeri Jyrki Katainen (kok) myönsi lauantaina aamupäivällä TV1:n Ykkösaamussa, että vakuusvaatimukset ovat aiheuttaneet lommon Suomen maineelle.
Pääministeri Jyrki Katainen ymmärtää arvostelua, jota Suomen vakuusvaatimukset ovat eri tahoilla herättäneet.
- Ymmärrän tämän kritiikin, ja rehellisesti on todettava, että jäljen tämä jättää. Kuinka pitkäaikainen ja kuinka perustavanlaatuinen jälki jää, riippuu lopputuloksesta, Katainen sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa lauantaina.
Kataisen mukaan jälki voi jäädä tilapäiseksi ja pieneksi, jos vakuuksista löydetään malli, joka ei haittaa euron vakautta eikä toisia maita.
Katainen uskoo, että neuvotteluissa Suomen vaatimista Kreikka-lainojen vakuuksista päästään vielä maaliin. Asia ei kuitenkaan ole mitenkään helppo, hän lisäsi.
Kataisen mukaan Suomi ei vaatimuksellaan halua horjuttaa euron vakautta tai vahingoittaa toisia jäsenmaita.
Katainen myös torjui epäilyjä hallituksen erimielisyydestä. Hän sanoi, että hallituksella on yhteinen linja asiassa. Pääministeri luottaa täysin siihen, että valtiovarainministeriössä vakuusasiaa hoidetaan taitavasti.
Vakuuksien vaatiminen Suomen myöntämille tukilainoille lähti vaalikeskusteluista ja tuli Sdp:n mukana osaksi uuden hallituksen politiikkaa. Kataiselta kysyttiin, onko tämä kiusallinen asia.
- Ei se ole kiusallinen. Se on tosiasia, Katainen vastasi ja viittasi siihen, mitä puolueet sopivat ennen hallituksen muodostamista.
Taloustilanteesta uusi arvio talvella
Hallituksen budjettiriihestä ei Kataisen mukaan ole odotettavissa uusia veronkorotuksia tai säästöjä sen päälle, mitä valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) ehdotuksessa jo on.
Uusi arvio tehdään sitten, kun syksyn kuluessa on nähty, mitä maailman ja euroalueen taloudessa tapahtuu.
- Sitten voimme ensi vuoden alussa esimerkiksi katsoa, tarvitseeko Suomen julkista taloutta sopeuttaa enemmän vai mihin suuntaan tämä menee, Katainen sanoi.
Useiden ministereiden julkiset vaatimukset ehdotettujen säästöjen lieventämiseksi Katainen kuittasi jonkinlaisina uuden hallituksen kasvukipuina.
- On luonnollista, että säästötoimenpiteet satuttavat ja poliitikot puhuvat julkisuudessa. Kun hallitus vasta aloittelee, me opettelemme yhteisiä toimintatapoja.




