Uteliaat tahtovat päästä katselemaan ja koskettelemaan kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneitä kuvioita.
Loviisan suomalaisessa seurakunnassa on huomattu, että kirkon penkkeihin painuneet pyllynkuvat kiinnostavat ihmisiä.Kanttorin virkaa tällä hetkellä hoitava Ilja Kalioujnov-Salminen on päässyt esittelemään kuvioita uteliaille enemmän tai vähemmän säännöllisesti.
- Aina silloin tällöin joku kyselee. Kävijät ovat olleet tavallisia loviisalaisia, jotka katselevat ja kokeilevat kuvioita, Kalioujnov-Salminen kertoo.
Nimekkäin paikalla käynyt on Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto.
Kalioujnov-Salmisen mukaan seurakunnan piireissä lasketaan leikkiä asiasta. Maksullisia kierroksia ei sentään ole suunnitteilla.
- Emme me niin kaupallisia ole, että rupeaisimme rahaa keräämään, kanttori naurahtaa.
Loviisan kirkon penkkeihin syntyi takapuolen muotoisia kuvioita kolme viikkoa sitten, kun penkeille levitetty pellavapuuöljy ei ehtinyt kuivua ennen Verdi-konserttia. Tapaus on herättänyt kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Kommentit
Kirjoita kommentti




