Kontufestareilla roihusi

Video latautuu, odota hetkinen. Jos video ei näy, tarkista, että selaimessasi on asennettuna Flash Playerin versio 10 tai tai uudempi ja että Javascript on käytössä.

Uusimman Flash playerin voit ladata Adoben sivuilta

Lataa uusin Flash player

Julkaistu: 21.08.2011 11:03

Helsingin kontulassa lauantaina järjestetyillä festivaaleilla syttyi tulipalo.

Jättimäinen risukasa sytytettiin tuleen Helsingin Kontulassa lauantai-iltana.
Alueella järjestetyn Kontufestari-tapahtuman vuoksi paikalla oli paljon ihmisiä.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tomi Kuusamo ei ollut itse palopaikalla. Hänen tietojensa mukaan kyseessä oli kaupungin puisto-osaston jättämä risukasa, jonka joku tuikkasi tuleen.

- Meillä oli siellä yksi sammutusyksikkö ja yksi säiliöyksillö, Kuusamo kertoo.

Sadat päihtyneet hurrasivat tulipalolle ja pyrkivät palopaikalle, jonne pelastusviranomaisten oli vaikea päästä. Ylikomisario Juha Hakola kertoo, että poliisilla oli täysi työ suojella ihmisiä loukkaantumiselta.

Poliisin mukaan päihtyneet käyttäytyivät aggressiivisesti sekä poliisia että palomiehiä kohtaan. Poliisi joutui puuttumaan useisiin tappeluihin tapahtuman loppupuolella.

Illan aikana otettiin kiinni useita aggressiivisesti käyttäytyneitä juopuneita ja kirjattiin useita rikosilmoituksia.

Tapahtumapaikalle Kelkkapuistoon odotettiin 2500:aa ihmistä, mutta poliisin arvion mukaan paikalle kokoontui noin 7000 osallistujaa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä