Maanantai-illan outo näytelmä Valvira-pomon syrjään vetäytymisestä ja sen pikaperumisesta hämmästyttävät IS:n lukijoita.
Kello 14.15 aikoihin peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson kertoi IS:lle, että Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen siirtyy tehtävästään syrjään meneillään olevan poliisin esitutkinnan ajaksi.Neljä tuntia myöhemmin Valvira ilmoitti täysin yllättäen, että Partanen palaakin töihinsä ensi viikon keskiviikkona. Pikaperuutuksen syynä oli se, ettei vetäytymiselle ole Valviran mukaan juridisia perusteita
IS:n lukijat pitivät Partasen aiempaa vetäytymisuutista varsin tervetulleena.
– Jo oli aikakin, "neuvostoliiton virkamieskulttuurin" aika on ollut ohi jo parikymmentävuotta sitten, kommentoi eräs lukija uutista.
– Valviran henkilökunnasta saisi lähteä useampikin lopulliselle lomalle, kun eivät ole tehneet töitään vaaditulla tavalla toinen säesti iltapäivällä.
Yllätyskäänne hämmensi
Kun yllätysuutinen vetäytymisen peruuntumisesta tuli kello 18.20, lukijoiden reaktiot olivat hämmästyneitä.
– Tämä sivuunsiirtymishässäkkä viimeistään osoittaa kuinka pihalla Valviran johto (ja ehkä koko virasto) on omasta työstään; siihen liittyvistä laeista ja määräyksistä, lukija kommentoi uutista Partasen vetäytymisen peruuntumisesta.
– Mielenkiinnolla odotan mikä on tilanne aamuun mennessä kun nyt on jo illan aikana ehtinyt tapahtua yhtä ja toista.
Valviran perustelu Partasen tuomisesta takaisin ei tyydyttänyt lukijoita.
– Erolle ei ole juridisia perusteita...Miten olisi moraaliset perusteet?
– Eikös ministeriön virkamiehet ole syyllistyneet mihinkään, kun eivät ole toimineet, vaikka poliisi on käynnistänyt rikostutkinnan? Farssi näköjään paisuu entisestään, kun löytyy lisää virkamiehiä, jotka eivät hoida virkaansa.
– Vain Suomessa on mahdollista, että alainen tulee julkisuuteen, arvostelee oman esimiehensä päätöstä ja ihmettelee, kun esimies tekee päätöksiä ilman alaisensa hyväksyntää . Vai onko tämä nykyinen hallitus muuttanut toimintatapoja ja nykyään ministeriöt johtavat ministereitä, siis myös kulissien edessä? Tällaista touhua sitten kutsutaan demokratiaksi. Jotenkin tämä tuo mieleen komediallisen TV-sarjan Kyllä Herra Ministeri.
Kommentit
Kirjoita kommentti




