Makeisvero iski hintoihin etuajassa

Julkaistu: 04.01.2011 19:33

Korotettu makeisvero pitäisi vaikuttaa vasta tämän vuoden puolella valmistettujen tuotteiden hintoihin, mutta joissakin kaupoissa makeisten hintaa on jo nostettu.

IS:n lukijat ihmettelivät, kun esimerkiksi Stockamannin tavaratalossa Helsingin keskustassa Leafin purukumien hinta oli jo noussut.

Osa kaupoista on jo lätkäissyt korkeammat hinnat makeisille, vaikka ne olisivatkin valmistettu viime vuoden puolella.

- Hintoja saa halutessaan nostaa jo nyt, laki ei sitä estä. Hinnat vaihtelevat yrityksittäin, jotkut ovat jo muuttaneet niitä ja toiset myyvät vielä huokeamman veron mukaan, kertoo Päivittäistavarakauppayhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Laine.

Jotkut ovat päätyneet hänen mukaansa nostamaan kaikkia hintoja kerralla, koska näin on helpompi toimia.

Hänen mukaansa kauppojen kuivavarastot kestävät keskimäärin pari viikkoa, mutta jotkut yksittäiset myymälät saattavat varastoida makeisia pidempäänkin. Makeisveron piiriin kuuluvat ainakin limsat, karkit ja jäätelöt.

- Luulen, että yksityisesti omistetuissa marketeissa ja kaupoissa makeisia on voitu varastoida pidemmäksikin aikaa, ja isoimmilla kauppaketjuilla ja -ryhmillä voi olla tiheämpi vaihtuvuus varastoissa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä