Suomi on juuri nyt kuuma puheenaihe talouskysymyksissä.
16. helmikuuta Patrick Willis väitti kirjoituksessaan, että euroalueen laidoilla sijaitsevat maat eivät kykene samanlaiseen kilpailuun kuin ytimessä olevat.
Kirjoitus oli otsikoitu vapaasti käännettynä näin: "'Taikapiirin' ulkopuolella oleville maille ei edes annettu mahdollisuutta".
Willisin väite poiki vastakommentin heti seuraavana päivänä. Dwyfor Evansin kirjoituksessa Suomi on keskeisessä osassa.
- Suomi on niin periferiaa kuin voi olla, otsikoi Evans mielipiteensä. Periferialla eli äärialueella ei tässä yhteydessä ole väheksyvää kaikua, päin vastoin. Evans huomauttaa kärjekkäästi, että Suomi kaukana pohjoisessa on sijainnistaan huolimatta taloudellisessa mielessä huippukunnossa - ainakin muihin verrattuna.
Tarkalleen ottaen Evans kirjoittaa, että Patrick Willis on omassa mielipiteessään unohtanut tyystin "AAA-luottoluokitetun Suomen, joka euroalueen ytimeen nähden on niin laidalla kuin vain voi olla".
- Suomi on loistava esimerkki siitä, että talousmaantiede on vähämerkityksinen seikka, kun ajatellaan euroalueen eteläpuolisten talouksien rakenteellisia ja institutionaalisia heikkouksia, Evans kirjoittaa.
Lähde: Financial Times (vaatii kirjautumisen).
Kommentit
Kirjoita kommentti
Fakta
Jätetäänkö Kreikka tuuliajolle?
Financial Times -lehti uutisoi keskiviikkona, että parhaan luottoluokituksen AAA-mailta Saksalta, Hollannilta ja Suomelta on kärsivällisyys loppumassa Kreikan kanssa ja että maan päätyminen vararikkoon alkaa näyttää yhä mahdollisemmalta.Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen myönsi, että Kreikan kanssa on jouduttu "puremaan hammasta yhteen" asioiden pitkittyessä, mutta kärsivällisyys ei ole lopussa.
– Sellainen ajatus, että Kreikka jätettäisiin ikään kuin tuuliajolle, on hyvin vaikea, koska sen seurauksia kukaan ei voi tietää, Urpilainen sanoi eduskunnassa suuren valiokunnan kokouksen jälkeen.
Lähde: STT.




