Ovet paukkuivat armeijaryhmässä - "Emme halunneet hallituksen vangeiksi"

Julkaistu: 09.02.2012 18:52

Kaksi perussuomalaisten kansanedustajaa erosi torstaina puolustusvoimien uudistusta seuraavasta parlamentaarisesta kontaktiryhmästä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti torstaina, että kansanedustajat Jussi Niinistö (ps) ja Hanna Mäntylä (ps) jättävät ryhmän. Perussuomalaiset ovat tyytymättömiä tapaan, jolla ryhmän jäseniä on informoitu varuskuntien lakkauttamisesta.

- Varuskuntien lakkauttamisesta meidät pidettiin täysin pimennossa. Ongelmana on, että parlamentaarinen kontaktiryhmä on uusi ilmiö, jota ei ole ollut tällaisessa muodossa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä. Se ei ole löytänyt muotoaan, kertoo myös puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Jussi Niinistö.

- Emme halunneet jäädä roikkumaan, koska olisimme olleet silloin hallituksen vankeina.

Kuuden varuskunnan lakkauttamisesta kerrottiin keskiviikkona. Niinistö syytti tuoreeltaan, että puolustusministeri Stefan Wallin (r) olisi saanut päättää, lakkautetaanko Dragsvikissa sijaitseva Uudenmaan prikaati vai Kontiolahdella sijaitseva Pohjois-Karjalan prikaati. Niinistön mukaan Wallin päätti lakkauttaa Pohjois-Karjalan prikaatin kielipoliittisista syistä. Wallin on itse kiistänyt väitteet.

Olisitteko eronneet kontaktiryhmästä, jos Dragsvikin varuskunta olisi ollut lakkautettavien listalla?

- Olisimme, koska me emme olisi lakkauttaneet yhtään varuskuntaa, Niinistö sanoo.

- Suomessa pitää olla ruotsinkielistä varusmieskoulutusta, mutta sitä ei ole laissa sanottu, missä sitä pitää olla.

Niinistön mukaan ruotsinkielinen koulutus voitaisiin järjestää Upinniemen varuskunnassa Kirkkonummella.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä