Varkaudessa ollut piiritystilanne on ohi. Poliisin mukaan asuntoon linnoittautunut mies ampui itseään ja on nyt hoidettavana.
Poliisi on purkanut ulkoeristyksen, mutta pitää kuitenkin kohdetalon ja sen piha-alueen eristettynä tutkinnallisista syistä toistaiseksi. Poliisi suorittaa paikalla teknista rikostutkintaa.
Poliisi meni noutamaan miestä Relanderinkadun asunnosta tänään puolen päivän aikaan, sillä häntä epäillään viime yönä Varkaudessa
tapahtuneesta puukotuksesta.
Poliisin ollessa asunnon oven takana asunnosta ammuttiin ampuma-aseella oven läpi. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.
Vähän tämän jälkeen asunnon ikkunasta ammuttiin rakennuksen pihalla ollutta poliisikoiraa, joka haavoittui.
Savon Sanomien mukaan haavoittunut poliisikoira vietiin saman tien leikattavaksi ja on yhä hengissä.
Poliisi eristi alueen ja määräsi kansalaisia pysymään eristetyn alueen ulkopuolella, koska aseistautunut mies oli vaarallinen.
Poliisilla oli syytä epäillä, että miehellä oli sellaisia ampuma-aseita, joilla hän olisi voinut vahingoittaa sivullisia vaara-alueella.
Vaarallinen alue oli Relanderinkadun, Kirikadun, Metsämiehenkadun ja Urheilukadun sisään jäävä kortteli. Poliisi määräsi, että henkilöiden, jotka olivat alueella, tuli pysyä sisätiloissa ja välttää ikkuna- ja oviaukkoja.
Kommentit
Kirjoita kommentti




