Tulipalo tuhosi osittain suuren teollisuushallin perjantai-iltana Mustasaaressa Pohjanmaalla.
Moottoreiden osia valmistavan Mapromecin teollisuushalli syttyi palamaan puoli kahdeksan aikaan. Palossa tuhoutui kolmannes hallista.
Sisällä ei ollut ihmisiä palon syttymisaikaan, eikä kukaan ollut vaarassa, kertoi päivystävä palomestari. Halli sijaitsee pienellä teollisuusalueella, jonka lähellä ei ole asutusta.
Paikalle saapuneet parikymmentä pelastusyksikköä saivat palon rajattua 2000 neliön alueelle iltayhdeksään mennessä. Sammutustöiden arvioitiin jatkuvan yöhön asti.
Syttymissyytä tai aineellisten vahinkojen suuruutta ei illalla osattu arvioida.
Mapromec on metallialan yritys, joka tuottaa diesel- ja sähkömoottoreiden osia.




