Keskiviikkona ilmestynyt Image paljastaa Kuinka klovni kaapataan -jutussaan, että Helsingin Ruoholahden McDonald'sissa tapahtuneen pellen kaappaukseen osallistui muun muassa Veijarit-elokuvasta tuttu näyttelijä Antti Luusuaniemi.
Tempaukseen osallistui esimerkiksi näyttelijä Antti Luusuaniemi. Imagen mukaan hän esitti videolla puhuvaa pääterroristia.
- Olen näyttelijä. Tällaisia juttuja ja performansseja on maailmassa monenlaisia. Janin (Jani Leinonen) performanssi on saanut hyvää keskustelua aikaan. Minä olen siinä mukana vain työntekijänä. Olen osa performanssia, taideteosta, näyttelijänä, kertoo IS:lle Luusuaniemi.
McDonald's teki tempauksesta rikosilmoituksen, ja poliisi tutkii pellen kaappausta varkautena.
- Jani saa hoitaa sen puolen. Ronald on nyt onnellisesti takaisin paikalla, niin kuin oli tarkoituskin. Sille ei ole tapahtunut vahinkoa, sanoo Luusuaniemi.
Miltä tuntuu, kun poliisi tutkii tapausta rikoksena?
- Mulle ei ole tullut yhteydenottoa vielä. Ei ole kyse niin isosta (rikoksesta).
Hirvittääkö?
- Miksi pitäisi hirvittää? Luusuaniemi kysyy.
Luusuaniemi ei ota kantaa siihen, tekisikö hän tempauksen nyt uudestaan.
- Tämä oli tämmöinen työkeikka. Sitten pitää katsoa uudestaan. Tältä osin se on täyttänyt paikkansa, mitä Jani haki.
Tempauksesta ilmestyi Youtubeen myös video, jossa panttivankina olevaa pelleä uhkasivat naamioidut henkilöt.
McDonald's kiisti heti tuoreeltaan, että tempaus olisi sen sissimarkkinointityylinen mainoskikka.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Fakta
Antti Luusuanniemi
- Syntynyt 7. syyskuuta 1979 Tammisaaressa.
- Valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004. Näytellyt Suomen Kansallisteatterissa vuodesta 2005.
- Muistetaan parhaiten tv-sarjoista Pelkkää lihaa, Morsian, Uutishuone ja Juurikasvua.
- Rooli myös elokuvissa Täällä Pohjantähden alla ja Mannerheim, sekä uusin elokuva Veijarit.




