Upseeriliitto: Kova ja raju muutos

Julkaistu: 08.02.2012 15:03

Upseeriliiton mielestä Puolustusvoimien uudistus oli pakko tehdä.

Sen sijaan samanaikaisesti neljän vuoden aikana toteutettavat 800 miljoonan euron lisäsäästöt aiheuttavat Puolustusvoimien suorituskyvyn romahtamisen.

– Esimerkiksi seuraavan neljän vuoden aikana ei ole varaa kouluttaa kuusi kuukautta palvelevia varusmiehiä maastossa kuin 25 vuorokautta. Kuitenkin kun aikanaan siirryttiin kuuden kuukauden palvelukseen, edellytettiin osaamistason kannalta 60:tä maastovuorokautta, huomauttaa Upseeriliiton puheenjohtaja Harri Westerlund.

Puolustusvoimat lähtee Westerlundin mielestä nyt tekemään kovaa ja rajua muutosta. Hän sanoi, että yhdistämisten myötä kahdeksan joukko-osastoa oikeastaan muuttuu neljäksi.

– On haettu hallinnollisestikin niin paljon säästöjä kuin vain mahdollista on. Perustetaan joukko-osasto fyysisesti pitkillä etäisyyksillä olevista Puolustusvoimien joukoista, Westerlund sanoo.

Tämä vaikuttaa hänen mielestään upseerien tehtävärakenteeseen: Heillä on aiempaa vähemmän vaativia esimies- ja johtamistehtäviä.

– Tämä puolestaan vaikuttaa upseerien osaamiseen ja käytettävyyteen sodan ajan tehtävissä, Westerlund huomautti.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä