Valvira aloittaa suurtutkimukset, joiden kohteeksi joutuu satoja ulkomailla lääkärinkoulutuksen suorittaneita henkilöitä.
Valvira on saanut jo neljä kantelua epäillystä valelääkäristä Esa Laihosta, ja useita kanteluita on vielä tulossa. Lisäksi virasto on saanut puhelinilmoituksia, joihin on tulossa kirjallista täydennystä.
Toistaiseksi ei ole tullut vahvaa tietoa hoitovirheestä.
Hoitajat ovat ilmaisseet huoltaan esimiehille joissakin yksiköissä, mutta ne eivät ole johtaneet jatkotoimiin.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson hämmästeli tänään Ylen Aamu-tv:ssä, miten on mahdollista, että Ilta-Sanomien toimittaja on saanut valelääkäriasiat selville käymällä Pietarissa paikan päällä, mutta Suomen viranomaiset eivät.
IS kysyi Valvira-pomoilta, aikooko Valvira jatkossa tehdä tarkastuksia ulkomaille.
- Meillä ei ole mahista marssia kouluihin ulkomaille tarkastusmaihin. Käytämme jatkossakin puhelinta, telefaxia, sähköpostia Valviran lupaosaston johtaja Jussi Holmalahti vastasi.
Suomen Terhikki-rekisterissä on 3579 lääkäriä jotka saaneet koulutuksen ulkomailla.
- Jos me joka kerta lähtisimme käymään esimerkiksi Novosibirskissä tai Islamabadissa tai Kairossa, emme pystyisi juuri muuta tekemäänkään, Valviran Pirjo Pennanen lisäsi.
Tampereen valelääkärin potilaat käydään läpi
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri vahvistaa, että tuorein valelääkäriksi epäilty ei ole suorittanut lääkärin tutkintoa. Lääkäriksi tekeytynyt on ollut hyllytettynä viime keskiviikosta lähtien, jolloin epäilyjä alettiin selvittää.
Valelääkäriksi epäilty on viimeksi työskennellyt Tampereen yliopistollisen sairaalan kehitysvammahuollossa. Hän on ollut lyhyitä jaksoja myös Valkeakosken aluesairaalassa ja Kaivannon sairaalassa Kangasalla.
Sairaanhoitopiiri aikoo käsitellä uudelleen kaikki valelääkäriksi epäillyn kirjoittamat reseptit ja hänen tekemänsä hoitopäätökset.




