Valvira on saanut valtaisan määrän puhelinsoittoja valelääkärikohun takia.
Valvira on saanut vajaat kymmenen kantelua epäillystä valelääkäristä Esa Laihosta. Kantelut ovat tulleet iäkkäiden potilaiden lähiomaisilta.
Valvira selvittää, liittyykö kuolemiin hoitovirheitä. Toistaiseksi ei ole löytynyt vahvoja viitteitä virheistä. Selvitystyö vie vielä vähintään viikkoja.
Lisäksi on tullut muutamia ilmoituksia Laihon kanssa työskennelleeltä hoitohenkilökunnalta. Niissä epäillään epäasianmukaisuuksia lääkärintyössä.
Sen sijaan Tampereen epäillyn valelääkärin hoitotyöstä ei ole tullut kanteluita eikä muita ilmoituksia.
Valviran ylilääkäri Markus Henrikssonin mukaan Tampereen valelääkärin koko työhistoria selvitetään, kaikki kivet käännetään.
Mies on tiettävästi hoitanut lääkärinä joitakin kymmeniä mutta ei satoja potilaita, sanoo Henriksson
Valviran mukaan heihin kohdistuva poliisitutkinta on normaalia.
- Tämä on aivan luonnollinen asia tällaisessa prosessissa, sanoi Partanen.
Saako valvira puhtaat paperit?
- Siihen en lähde ottamaan kantaa, sanoi Partanen.
Hän ei myöskään ole aikeissa erota.
Valvira myönsi, että Tampereen valelääkäristä tuli heille ilmoitus jo kauan aikaa sitten.
– Tästä meille tulleesta ilmoituksesta toukokuussa 2010 voi todeta, että meille tuli tällainen ilmoitus ja siihen aikaan, tämän ihan ensimmäisen valelääkärijupakan jälkeen, tarkistimme yhteensä yli 100 000 terveydenhuollon ammattiin liittyvät tiedot, niin työnantajien, kansalaisten kuin muidenkin toimijoiden lähettäminä, lääkintöneuvos Pirjo Pennanen sanoi.
– Tämä tarkistettiin sen mukaisesti Opetushallituksessa ja saimme vastauksen, että tutkintotodistus vaikuttaa aidolta.
Valvira tyytyi tähän vastaukseen.
Kommentit
Kirjoita kommentti




