Pöllyävä lumi vaikeuttaa junaliikennettä.
VR on joutunut perumaan tänä aamuna yksittäisiä junia lähiliikenteestä. Sen lisäksi osa junista kulkee aikataulustaan myöhässä.- Kaukoliikenteessä Vaasassa on ollut teknistä vikaa, joten jouduimme perumaan Intercityn Vaasan ja Seinäjoen väliltä. Kaukoliikenteessä on eri puolilla ollut ongelmia, kertoo VR:n viestintäasiantuntija Marja Merta.
Viimeisin tekninen vika oli Kouvolan ja Lahden välillä seitsemän maissa, kun Hakosiltaan hajosi juna, jonka matkalaiset jouduttiin siirtämään toiseen junaan.
Pöllyävä pakkaslumi aiheuttaa ongelmia pakkasen lisäksi. Merran mukaan lumi pakkautuu rakenteisiin. VR selvittää parhaillaan, miten ongelma saataisiin ratkaistua.
- Kun keli on tuollainen, niin kannattaa asennoitua niin, että poikkeuksia saattaa olla päivän mittaan.
Kommentit
Kirjoita kommentti




