Perintäkirjeessä kerrotaan, kuinka vastaanottajan veronpalautukset ulosmitataan suoraan Kelalle.
Perintäkirjeessä kerrotaan, kuinka vastaanottajan veronpalautukset ulosmitataan suoraan Kelalle.
Asia koskee joukkoa opiskelijoita, jotka joutuvat palauttamaan jo valtiolta saamiaan opintotukiaan ylitettyään opiskelijoille asetetut tulorajat.
Palautus koskee myös heitä, jotka eivät ole suorittaneet tarpeeksi opintopisteitä.
Takaisinmaksun aikataulusta sovitaan aina Kelan kanssa. Uutisen mukaan myös ne, jotka ovat hoitaneet takaisinmaksunsa säntillisesti, ovat saaneet ilmoituksen veronpalautuksien ulosotosta.
Ylen haastatteleman Kelan lakimiehen Antti Partasen mukaan Kela haluaa tehostaa aiheetta maksettujen tukien kuten opintotuen, asumistuen ja työttömyyskorvausten takaisinperintää.
Partasen mukaan takaisinperintä ulososton kautta ei voinut olla opiskelijoille yllätys, sillä takaisinmaksun osamaksusuunnitelmassa on aina maininta tästä menettelystä.
Maininta on Ylen mukaan yksi lause koko suunnitelman lopussa.
Merkintä kahdeksi vuodeksi ulosottorekisteriin
Ulosotosta jää merkintä ulosottorekisteriin, jossa tieto pysyy kahden vuoden ajan ja se on mm. pankkien ja vuokranantajien nähtävillä. Tämä saattaa vaikuttaa esimerkiksi vuokra-asunnon saantia.
Yleensä velallinen saa ulosottoviranomaiselta kehoituksen maksaa velka tiettyyn päivämäärään mennessä. Kelan menettelyssä maksuaikaa ei ole, vaan perintä tapahtuu heti.
Toiminta ei vaikuta kovin reilulta. Uutisen mukaan valtakunnanvouti Juhani Toukola kehottaa merkinnän saavia olemaan yhteydessä ulosottoviranomaisiin, jos maksut on hoidettu ajallaan.
- No ehkei tämä ihan reilua ole siinä mielessä, että jos velallinen olisi saanut maksukehoituksen ja maksanut sillä, niin ehkä sitä ei olisi kirjattu (maksurekisteriin), Toukola sanoo.
Kommentit
Kirjoita kommentti




