Apteekkien mukaan joditablettien kysyntä on kasvanut yllättävän suomalaisryhmän keskuudessa.
Joditabletit myytiin moni paikoin loppuun viikonloppuna Japanin ydinvoimalaongelmien seurauksena.Raunistulan apteekki Turussa myi pakkauksensa loppuun jo aamupäivällä. Uusi erä on tulossa vasta tiistaina.
- Yllättävää kyllä, joditabletteja ovat ostaneet erityisesti nuoret, noin kolmekymppiset ihmiset, kertoo farmaseutti Eija Soiniola.
Sama ilmiö on huomattu myös Merikosken apteekissa Oulussa, jossa jäljellä on enää isoja sadan kappaleen paketteja.
- Eniten niitä on myyty kolmekymppisille ja hieman sitä vanhemmille, sanoo farmaseutti Tuija Lahtela.
Tavallisesti yllättäviin tilanteisiin ovat varautuneet lähinnä iäkkäämmät suomalaiset.
Nuorten lisäksi vanhempi väki on tälläkin kertaa ollut liikkeellä. Esimerkiksi Pakilan apteekista Helsingistä varaston ostivat tyhjäksi ihmiset ”laidasta laitaan”.
Apteekkeihin on tullut myös paljon puhelinkyselyjä. Soiniolan mukaan asiakkaita on neuvottu noudattamaan viranomaisten ohjeita.
Edellisen kerran suomalaiset hamstrasivat joditabletteja vuosituhannen vaihteessa, kun ydinvoimaloiden ohjausjärjestelmien pelättiin sekoavan.
Soiniolan mukaan kysyntä oli tuolloin vielä suurempaa. Hänen mukaansa jodin kysyntä on jo laantunut viikonlopusta.
Kommentit
Kirjoita kommentti




