Kukat ja mehiläiset

Valikko

Kysy Ekiltä: Milloin juoksemisen aiheuttama kipu on syytä tutkia?

"Mistä johtuu pistävä kipu kylkiluiden alla, kun juoksen?" Tätä kysyy 14-vuotias tyttö. 
Moi!

Olen 14-vuotias tyttö. Harrastan aktiivisesti yleisurheilua ja hiihtoa. Minua on reilun vuoden verran vaivannut pistävä kipuilu juostessa. Aluksi se ei vaivannut joka kerta juostessa, mutta nykyään jo hidastempoisessa alkuverryttelyssä tuo kipu ilmaantuu.

Yleensä pistää oikealta puolelta, kylkiluiden alapuolelta, mutta pahimmillaan voi pistää kolmestakin kohdasta samanaikaisesti. Ennen juoksemista en syö tai juo paljoakaan. Hiihdossa tätä vaivaa ei ole. Kaikki juoksuinto on nyt lopahtamassa tähän vaivaan. Kaikkea on kokeiltu: vatsalihasten tekemisestä aina pitkiin vetoihin, mikään ei auta.

Viimeksi kun juoksin maastojuoksuissa viikko sitten, pistäminen alkoi jo 150 metrin jälkeen, vaikka olin hyvin verrytellyt ennen juoksua. Olisiko sinulla hyvin keinoja tähän vaivaan?

Nimimerkki Pistäminen vaivaa. 

Eki vastaa: Tuo pistäminen on vaivannut jo toista vuotta  ja alkuun satunnaisena, nyttemmin aina juoksutreenien yhteydessä. Vaivan aiheuttaja on syytä selvittää. 

Mielenkiintoista on se, ettei hiihtäessä ilmaannu samaa oiretta. Kaikki alkuverryttelytkin olet tehnyt ilmeisen tunnollisesti. Varaa aika lääkärin vastaanotolle kotikunnassasi. Kerro hänelle, minkälaisissa alkuverryttelyliikkeissä kipu ilmaantuu ja mille alueelle.

Vaivaako kipu samanlaisena esim. juoksumatkan aikana vai helpottaako välillä ja paheneeko ylämäessä rasituksen kasvaessa? Mainitse myös, ettei kipu vaivaa hiihtäessä. Kroppasi liikeradat ovat erilaiset juostessa ja hiihtäessä.

Esitietojen jälkeen lääkäri sitten tarkistaa selkärangan ja ryhdin ja ylävartalon erilaiset kierto- sekä taivutusliikkeet. Samoin rintakehän kylkiluineen ja painelee vatsankin alueen. Tutkimuksen jälkeen selviää, onko syytä ottaa kokeita. Syy tuohon sitkeään vaivaan varmasti löytyy ja sen mukana apukin.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–20 -vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan. Mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia?
Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:
www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. 6

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  7. 7

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

  10. 10

    Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. Näytä lisää