Kukat ja mehiläiset

Valikko

Mitä kasvojen ihon pienet kuopat ovat? Lue Ekin arvio

16-vuotias tyttö kysyy Ekin apua kasvojen pienissä kuopissa.
Dear Eki!

Olen kohta 17-vuotias tyttö ja kasvoissani on ns. kuoppia. Olen googlannut aihetta, ja ne näyttävät ihan aknen arvilta, mutta minulla ei ole aknea eikä finnejä muutenkaan melkein koskaan.

Jotkut ovat ihan pieniä kuoppia, jotkut hieman isompia. Niitä on tullut noin parin vuoden aikana. Rasvaan ihoani päivittäin pariin otteeseen niin ei ainakaan kuivasta ihosta luultavasti ole kyse. Mistä voi olla kyse? Mitä kotikonsteja voi käyttää? Voiko minulla olla kasvot täynnä arpia aikuisena?

Nimimerkki: kuoppakasvo  16

Eki vastaa:

"Mikäli sinulla ei todellakaan ole ollut finnejä juuri lainkaan missään vaiheessa, niin eivät nuo voi olla mitään aknearpia. Pari kolme vuotta aiemmin sairastettu vesirokko voisi olla yksi selitys.

Nyt tietenkin olisi aika tärkeätä tietää, minkä kokoisia nuo kuopat ovat eli niiden halkaisija millimetreinä ja millä alueella ne tarkalleen ottaen ovat.

Voisit näyttää niitä vaikkapa terveydenhoitajalle, niin hän sitten tarvittaessa ohjaa lääkärille näytille, jos aiheellista. Kasvoja ei pidä voidella liikaa, jottet häiritse liikaa ihon omaa rauhastoimintaa."

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>>www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

  2. 2

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  3. 3

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  4. 4

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  5. 5

    Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

  6. 6

    Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

  7. 7

    Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

  8. 8

    Juontajakaunotar sivalsi miehensä sänkytaitoja tv:ssä – aviomies kuunteli vieressä nolona: ”Olet minulle ilkeä seksin jälkeen”

  9. 9

    Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

  10. 10

    Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  8. 8

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

  2. 2

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  3. 3

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  4. 4

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  5. 5

    Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

  6. Näytä lisää