Ruotsin pikkuprinsessa Estelle on todellinen vanhempiensa silmäterä, eikä prinsessaa pueta ihan mihin tahansa vaatteisiin.
Prinsessan ensimmäinen virallinen esiintyminen olikin tarkoin harkittu – pukeutumista myöten.Estelle esiintyi kuningas Kaarle Kustaan 66-vuotissyntymäpäivillä 30. huhtikuuta luksusvaatteissa. Svenska Damtidning -lehti paljastaa, että äitinsä Victorian sylissä juhlineella Estellellä oli yllään pelkkää Dioria.
Lehden mukaan pelkästään ruskean kevättakin arvo on yli 230 euroa, eikä Diorin vaaleanpunainen pipokaan ole aivan ilmainen.
Hänellä oli yllään myös saman ranskalaisen luksusmerkin valkoiset housut ja vaaleanpunaiset sukat.
Vaatteet ovat Diorin vauvamallistosta, joka kulkee nimellä Baby Dior.
Estelle seurasi äitinsä sekä isänsä, prinssi Danielin kanssa isoisänsä juhlallisuuksia ja vei huomion jopa itse kuninkaalta.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 21:16
1.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19:42
2.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 20:46
3.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19:47
4.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 17:18
5.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 17:29
6.
-
Lyonista löytyi kahden lapsen ruumiit - kurkut viilletty auki 21:35
7.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 20:34
8.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
9.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 20:19
10.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 16:57
11.
-
Isän ja pojan pelätään hukkuneen Ylöjärvellä 21:13
12.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
13.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
14.
-
Tim Stapleton myönsi totuuden: Väistimme luodin 21:03
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
16.
-
Suomalaisten pelastaminen alkoi: "Avunsaanti voi kestää pitkään" 20:37
17.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 14:14
18.
-
Lietekuljetus törmäsi ohittavaan pakettiautoon Jalasjärvellä 21:03
19.
-
Pysytkö enää perässä Pattinsonin ja Stewartin on/off-suhteessa? Tässä tuorein käänne 15:27
20.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
1.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
2.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
3.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
4.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
5.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 17:18
6.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
7.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
8.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
9.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
10.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 08:23
11.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 16:57
12.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 17:29
13.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
14.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
15.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19:47
16.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 20:19
17.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19:42
18.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 16:05
19.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
13.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä
Madeleinen ja Chrisin suuri päivä lähenee - viralliset hääsivut julki
Chris edusti Ruotsin hovia ensimmäistä kertaa: "Opettelen tätä"
Oletko nähnyt prinsessa Victoriaa ennen näin pontevana?
Kate osti vauvan kehdon – myynti kasvoi 57 prosentilla
Beyoncé nolasi vahingossa brittiprinsessan
Prinssi Harry ihastui suomalaistaiteilijan työhön
Kuninkaan puhe sai aikaan taputukset kirkossa
Kuka prinsessoista on kaunein? Victoria, Letizia vai Mary?
Rintava oranssi nainen ja muut kuninkaallisfanit ilakoivat Hollannissa
Hollannin uusi kuningas kauniin kuningattarensa kanssa virallisessa muotokuvassa!
Hollannin uusi kuningaspari tervehti huutavaa kansaa - katso kuvat!
Kuningatar Maximan silmät kostuivat
Prinsessa Madeleine sai Sofian itkemään lohduttomasti
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon
Hankkikaa huone! Paris Hilton ja River Viiperi lemmenkipeinä - katso kuvat!
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa
Intiimi lounas ja pusuttelua - Ozzy Osbourne ja Sharon sittenkin yhdessä?
Pysytkö enää perässä Pattinsonin ja Stewartin on/off-suhteessa? Tässä tuorein käänne
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku




