Kuningatar Silvia halusi selvittää totuuden isänsä Walter Sommerlathin natsiyhteyksistä, jotka nousivat esiin kymmenen vuotta sitten.
Keväällä 2010 kuningatar Silvia vastasi kysymyksiin isänsä taustasta tv-haastattelussa. Silloin Silvia vakuutti, ettei hänen isänsä ollut poliittisesti aktiivinen. Kuningatar luuli, että hänen isänsä tehtaalla valmistettiin muun muassa lasten sähköjunia, hiustenkuivaajia ja kaasunaamareita siviilikäyttöön.
Kun isän natsitausta nousi esiin mediassa, Silvia oli ymmällään ja halusi tietää totuuden.
Kungahusetin verkkosivuilla julkaistiin torstaina video, jossa Silvia kertoo tutkimusmatkastaan perheensä synkkään salaisuuteen.
- Monet voivat ihmetellä sitä, miksen vastaa mitään kysymyksiin isäni taustasta. Kyse ei ole pelkästään siitä, että asia on hyvin tunteellinen minulle, vaan se vaati tutkimusta ja tietoutta, Silvia sanoo videolla.
Tie totuuden etsiminen oli pitkä. Silvia otti ensin yhteyttä synnyinmaansa Brasilian viranomaisiin. Hänen isänsä Walter Sommerlath oli muuttanut maahan vuonna 1937 Saksassta.
Kuningatar löysi vaietut dokumentit sukunsa historiasta ja sai apua saksalaisilta ja brasilialaisilta tutkijoilta.
- Minut yllätti suuresti se, että isäni liittyi natsipuolueen jäseneksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vuonna 1934, vuosi Hitlerin valtaannousun jälkeen. Se on vaikuttanut perheeseeni syvästi. Rasismi oli ja on, hirvittävä asia, Silvia korostaa.
Hän sanoo ajatelleensa paljon rasismin vastaista sotaa. Silvia suree sitä, kuinka julmasti juutalaisia kohdeltiin, loukattiin heidän vapauttaan, ihmisarvoa ja identiteettiä erityisesti viranomaisten taholta.
- Tuomitsen natsismin vahvasti. Toivon, että Ruotsin kuningattarena olen voinut välittää sitä, mihin uskon: YK:n ihmisoikeuksiin.
Katso vaietut dokumentit täältä!
Katso Silvian video täältä!
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 06:39
1.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
3.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
4.
-
Tappajatornado pyyhki kaiken tieltään: 51 kuollut USA:ssa, jopa 20 lasta 06:21
5.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
6.
-
Tukholman lähiössä yöllä kaaos: 100 ihmistä riehui, autot tulessa 06:10
7.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
8.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
9.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
10.
-
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin 20.5. 23:05
11.
-
Automatkalle Eurooppaan? - Tarkista missä tankkaat, rajan takana voi olla yllätys! 06:18
12.
-
Horoskooppi 21.5.2013 06:00
13.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
14.
-
The Doors-legenda on kuollut 05:59
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
17.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
18.
-
Murhasta epäilty juoksija jättää kilpailukauden väliin 05:35
19.
-
Helsingin Mätäjoessa myrkkyvuoto – satoja kaloja kuollut 00:22
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
2.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
3.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
4.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
5.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
6.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
7.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
8.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
10.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 20.5. 8:57
11.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
12.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 20.5. 7:06
13.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 20.5. 8:32
14.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
15.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
16.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
17.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
18.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
19.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä
Madeleinen ja Chrisin suuri päivä lähenee - viralliset hääsivut julki
Chris edusti Ruotsin hovia ensimmäistä kertaa: "Opettelen tätä"
Oletko nähnyt prinsessa Victoriaa ennen näin pontevana?
Kate osti vauvan kehdon – myynti kasvoi 57 prosentilla
Beyoncé nolasi vahingossa brittiprinsessan
Prinssi Harry ihastui suomalaistaiteilijan työhön
Kuninkaan puhe sai aikaan taputukset kirkossa
Kuka prinsessoista on kaunein? Victoria, Letizia vai Mary?
Rintava oranssi nainen ja muut kuninkaallisfanit ilakoivat Hollannissa
Hollannin uusi kuningas kauniin kuningattarensa kanssa virallisessa muotokuvassa!
Hollannin uusi kuningaspari tervehti huutavaa kansaa - katso kuvat!
Kuningatar Maximan silmät kostuivat
Prinsessa Madeleine sai Sofian itkemään lohduttomasti
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen
Horoskooppi 21.5.2013
The Doors-legenda on kuollut
Saara Aalto äänittää kiinankielistä albumia - aikoo valloittaa Aasian markkinat
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta
Vaalivilppiä viisuissa?
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa




