Anna, Anne, Anu

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Eroilmoitus vain tunti Madeleinen lähdön jälkeen

Prinsessa Madeleine jätti poikaystävänsä Jonas Bergströmin lauantaina ja lähti saman tien Yhdysvaltoihin.

Ruotsin hovin tiedote julkaistiin hovin verkkosivuilla vain puolitoista tuntia sen jälkeen, kun prinsessa Madeleinen kone nousi ilmaan Arlandan lentokentältä Tukholmasta.

Prinsessan kone lähti kohti New Yorkia hieman kello 13 jälkeen Suomen aikaa lauantaina.

Ruotsalaisen Aftonbladetin valokuvaaja oli seuraamassa Madeleinen lähtöä Arlandassa.

- Madeleine odotti koneen lähtemistä VIP-tilassa. Hän nousi koneeseen turvallisuuspoliisin saattelemana vasta, kun kaikki muut matkustajat olivat päässeet paikalleen, kuvaaja Andreas Bardell raportoi.

Kuvaajan mukaan prinsessa oli peittänyt silmänsä suurilla tummilla aurinkolaseilla. Mukanaan Madeleinella oli myös kaksi merkkilaukkua. Päällään hänellä oli vaalea, pitkä takki.

Madeleinen ohjelmassa New Yorkissa on lähiviikkoina työtä lastensuojelujärjestö Childhoodin konttorissa.

Ruotsalaislähteiden mukaan Madeleinen ja Jonaksen parisuhdeongelmat ovat olleet kova paikka prinsessalle. Hän on silti yrittänyt elää normaalia elämäänsä. Madeleine bongattiin viimeksi eilen kauneussalongissa Tukholman Östermalmilla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Tämän takia Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Salaiset agentit junailivat Venäjän urheilijoille puhtaita dopingnäytteitä – Tänään lisää paljastuksia huijauksista

  7. 7

    Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Tämän takia Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. Näytä lisää