Torsti

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Tällaisen lounaan Victoria ja Daniel saivat

Lahden kaupunki tarjosi Victorialle ja Danielille lounaan Lahden Sibeliustalolla.

Vuodenajan mukaisesti valmistetun menun teemana ovat sienet, juurekset ja marjat.

Alkuruuaksi kuninkaallisille vieraille tarjottiin hiillostettua rautua mustajuuriomenasalaatin ja tillikreemin kera. Pääruuaksi he saivat paistettua metsäkauriin selyksiä ja tummaa mustaherukkakastiketta sekä keltajuurisuppilovahverotimbaalia.

Jälkiruuaksi Victoria ja Daniel nauttivat variksenmarjajäädykettä ja lakkavanukasta.

Ruokajuomina tarjottiin muun muassa saksalaista, ranskalaista ja italialaista viiniä.

Victoria ja Daniel söivät lounaansa Lahden kaupunginjohtajan Jyrki Myllyvirran ja Lahden muotoiluinstituutin palkittujen nuorten suunnittelijoiden kanssa.

Tuhannet ihmiset ovat kerääntyneet Lahteen Sibeliustalon edustalle seuraamaan Victorian ja Danielin vierailua. Myös Sibeliustalolle johtavien katujen varret ovat täynnä ihmisiä.

Innokkaimmat tulivat paikalle jo pari tuntia ennen ilmoitettua tervehtimishetkeä.

Kuninkaalliset jakoivat hymyä ja huomiota kansalaisille talon edustalla noin kymmenen minuuttia. Innokkaimmat lahjoittivat parille aidan läpi kortteja ja kukkia. Yleisön joukossa heiluivat Suomen ja Ruotsin liput.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  2. 2

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. 6

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  7. 7

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  10. 10

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  6. 6

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  7. 7

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  8. 8

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  2. 2

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. Näytä lisää