Keijo

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Näin Kaarle Kustaa ja Silvia menivät naimisiin - katso kuvasarja!

Kruununprinsessa Victoria ja Daniel Westling avioituvat kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian hääpäivänä.

Tasan 34 vuotta sitten, 19. kesäkuuta 1976, onnellinen, uunituore vihkipari asteli miekkakujaa pitkin ulos Tukholman Suurkirkosta.

Entisestä saksalaisesta kisaemännästä, Silvia Sommerlathista, oli juuri tullut Ruotsin kuningatar, kuningas Kaarle XVI Kustaan vaimo.

Jo ennen vihkiseremoniaa kuninkaanlinnan eteen oli kokoontunut arviolta 180 000 kansalaista, jotka kaikki haluavat nähdä edes vilauksen morsiusparista.

Sisälle kirkkoon oli kutsuttu 1200 arvovierasta. Tulevaa kuningatarta jännitti ainoastaan kuninkaan pitkän nimirimpsun lausuminen.

- Kun kävelin kirkkoon, hoin mielessäni Carl Gustaf Folke Hubertus. Sitä olin harjoitellut oikein urakalla, Silvia on myöhemmin paljastanut.

Ainoa julkinen
suudelma

Silvia oli pukeutunut Diorin yksinkertaiseen silkkipukuun, johon kuului neljä metriä pitkä laahus. Morsiamen päähän painettuun Kameediadeemiin oli kiinnitetty pitsihuntu, 150 vuotta vanha perintökalleus.

Kirkon asehuoneessa kuningas suuteli morsiantaan. Salaiseksi tarkoitettu hellyydenosoitus tallentui kameralle ja on edelleen ainoa kuningasparin vaihtama julkinen suudelma.

Vihkimisseremonian jälkeen Kaarle Kustaa ja Silvia tervehtivät kansalaisia kaupungin halki kulkeneessa hevossaattueessa. Ruotsalaiset hurrasivat ja huiskuttivat. Riemu oli käsin kosketeltavaa.

Ajelua seurasi veneretki kuninkaallisella Vasaorden-sluupilla. Lopuksi kuningaspari kiitti Ruotsin kansaa linnan parvekkeelta.

- Olemme niin onnellisia, kuningas julisti ruotsalaisille.

Victorian ja Danielin hääpäivällä on pitkät perinteet suvun historiassa. Samaisena päivänä ovat Kaarle Kustaan ja Silvian lisäksi avioituneet myös kruununprinssi Oskar ja Josefiina vuonna 1823 sekä kruununprinssi Karl ja Lovisa vuonna 1850.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Nainen kuoli henkilöauton ja tukkirekan törmäyksessä Valtimolla

  6. 6

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  7. 7

    Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

  8. 8

    Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

  9. 9

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  10. 10

    Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  10. 10

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Nainen kuoli henkilöauton ja tukkirekan törmäyksessä Valtimolla

  6. Näytä lisää