Tuuli, Tuulia, Hilda

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Catherinen pilasoittokohu: radiojuontajat järkyttyivät

Australialaisen Austereo-radioyhtiön johtajan mukaan herttuatar Catherineen liittyvä pilapuhelun soittaneet radiojuontajat ovat syvästi järkyttyneitä puhelun seurauksista. Pilan jälkeen puheluun vastannut sairaanhoitaja löytyi kuolleena.
Austereo-radioverkostoon kuuluvan 2Day FM –kanavan juontajat tekivät aiemmin tällä viikolla pilapuhelun lontoolaiseen sairaalaan, jossa raskaana oleva Catherine oli. Juontajat esiintyivät puhelussa kuningatar Elisabetina ja prinssi Philipinä ja mukamas kysyivät Catherinen vointia.

- Puhuin aamulla molempien juontajien kanssa ja voi hyvin sanoa, että he ovat syvästi järkyttyneitä, Austereon johtaja Rhys Holleran sanoi Sky Newsin mukaan.

Holleranin mukaan juontajat ovat myös saaneet apua terapeutilta.

- Nämä ihmiset eivät ole koneita, he ovat ihmisiä. Tämä vaikuttaa meihin kaikkiin.

Holleran ei kertonut kenen idea kyseinen pilapuhelu oli. Hän sanoi ainoastaan, että "tällaiset ideat syntyvät usein yhteistyönä". Juontajat on toistaiseksi hyllytetty tehtävistään.

Holleran kertoi myös uskovansa vakaasti, että yhtiö ei ole rikkonut mitään lakeja.

- Me olemme noudattaneet yhtiömme käytäntöjä ja toimineet niiden mukaan.

- Luotamme vahvasti siihen, että emme ole tehneet mitään laitonta. Se mitä tapahtui, oli uskomattoman traagista ja olemme todella surullisia sen vuoksi.

Holleranin mukaan puhelu oli nauhoitettu ja lakimiehet kuuntelivat sen ennen kuin se lähetettiin radiossa. Holleran sanoo, ettei tapahtunutta tragediaa olisi mitenkään voinut ennakoida.

Sairaanhoitaja Jacintha Saldanha vastasi radiojuontajien puheluun ja ohjasi puhelun toiselle hoitajalle eteenpäin. Puhelun vuoksi herttuattaren tilasta vuosi tietoja julkisuuteen.

Perjantaina Saldanha löydettiin kotoaan kuolleena. Poliisi epäilee kuoleman olleen itsemurha.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää