Sampsa

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Pohjolan prinsessahäitä juhlittu kautta aikojen näyttävästi

Madeleinen häät
Pohjoismaiden kuninkaallisia häitä on juhlittu lähes aina näyttävin menoin.
Vaikka prinsessa Madeleine ei ole tuleva kruununperijä, hänen ja Chris O’Neillin häitä seurataan etenkin Pohjoismaissa suurella mielenkiinnolla. Kuningasperheiden lasten häät ovat muissakin monarkioissa olleet perinteisesti merkittävä tapahtuma riippumatta kruununperimysjärjestyksestä.

Tänään juhlittavissa häissä onkin paljon samaa kuin kuningas Kaarle Kustaan siskojen häissä. Kuninkaan ja saksalais-brasilialaisen Silvia Sommerlathin häät vuonna 1976 olivat tietenkin merkittävä tapahtuma, mutta prinsessat Margaretha, Birgitta, Désirée ja Christina ovat tahoillaan menneet naimisiin huomattavasti pienemmällä profiililla.

Siitä huolimatta myös pienemmän profiilin häät ovat saaneet paljon mediahuomiota osakseen.

Sisaruksista nuorin, Christina tapasi vuonna 1961 Tukholmassa Tord Magnusonin ja pari avioitui 1974 samaisessa Linnankirkossa, jossa Madeleine ja Chris nyt avioituvat.

30-vuotiaan Madden ja 38-vuotiaan Chrisin liitolla on myös paljon yhteistä Kaarle Kustaan vanhimman sisaren Margarethan ja häntä kymmenen vuotta vanhemman liikemies John Amblerin suhteen kanssa. Margareta ja John tapasivat illallisjuhlissa Lontoossa ja Margaretha vietti paljon aikaa Briteissä, aivan kuin Madeleinekin New Yorkissa.

Pari kihlautui helmikuussa 1964 ja avioitui saman vuoden kesäkuussa Öölannissa. Margarethalla oli yllään Tukholman käsityökoulu Märtaskolanin opiskelijoiden tekemä yksinkertainen, pitkähihainen hääpuku ja päässään perinteinen öölantilainen häätiara.

Häiden jälkeen pari asettui asumaan Amblerin kotiseudulla Oxfordshiressa sijaitsevaan kartanoon. Myös Madeleinen ja Chrisin uskotaan asettuvan häiden jälkeen New Yorkiin. Ajan hengen mukaisesti Margaretha menetti hänen kuninkaallisen korkeutensa tittelin naituaan aatelittoman miehen.

Margaretha ja Ambler kuitenkin muuttivat erilleen 1994, mutta eivät koskaan virallisesti eronneet.

Toiseksi vanhin sisar Birgitta tapasi tulevan miehensä Saksassa. Hohenzollernin prinssi Johan Georg ja Birgitta avioituivat siviilivihkimisellä Tukholmassa toukokuussa 1961 ja muutamaa päivää myöhemmin kirkollisin menoin Saksassa. Birgitta kääntyi avioliiton myötä katoliseksi, eivätkä hän tai parin lapset voineet sen vuoksi enää periä kruunua. Myös Chris on katolinen, mutta Madeleine ei aio vaihtaa uskontokuntaa.

Birgitta ja Johan Georg muuttivat erilleen 90-luvun alussa, mutta virallista avioeroa he eivät katolisten tapojen mukaan ole hakeneet. Birgitta asuu Mallorcan lomasaarella Espanjassa.

Myös Madeleinen häätiaraa on jo ehditty arvuutella. Vahvin arvaus on Ruotsin hovin perinteisin häätiara Cameo, joka on nähty niin Victorian, Silvian, Birgittan, Désiréen ja kuningatar Sibyllankin kutreilla. Toisena vaihtoehtona pidetään Connaughtin tiaraa, jota Christina käytti häissään 52 vuotta sitten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      15-vuotias tunnusti Kristiansandin puukotuksen

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Tanskan poliisiampumisen karut yksityiskohdat – 26-vuotias epäilty ampui lähietäisyydeltä päähän

    9. 9

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    10. 10

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      15-vuotias tunnusti Kristiansandin puukotuksen

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. Näytä lisää