Anna, Anne, Anu

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Prinssin nimi änkyttävältä kuninkaalta

Prinssi George
Prinssin nimikaimasta on tehty myös kolmella Oscarilla palkittu elokuva.
Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen esikoispoika sai nimen George. Nimellä on pitkä historia Ison-Britannian kuninkaallisessa perheessä. Yhdistynyttä kuningaskuntaa on hallinnut kuusi kuningasta, joiden nimi on ollut George (suom. Yrjö).

Yrjö I oli ensimmäinen saksalaislähtöisen Hannover-suvun hallitsija. Yrjö I kruunattiin vuonna 1714 ja hänen sukunsa syrjäytti aiemmin valtaa pitäneen Stuart-hallitsijasuvun. Koko ikänsä Saksassa asunut Yrjö I ei osannut juuri sanaakaan englantia noustessaan kuninkaaksi.

Yrjö II hallitsi vuosina 1727–1760. Yrjö II ei ollut kiinnostunut kuningaskunnan asioista, vaan maata johti käytännössä pääministeri ja kuningatar Caroline. Kuningas oli suuri oopperan ystävä ja hän piti erityisesti Händelistä, joka sai tehtäväkseen säveltää neljä hymniä kuninkaan kruunajaisiin. Händelin hymniä, Zadok the Priest, on laulettu siitä lähtien kaikissa maan hallitsijoiden kruunajaisissa.

Yrjö III oli kolmas Hannover-sukuinen hallitsija ja ensimmäinen hallitsija, joka oli syntynyt Isossa-Britanniassa ja puhui englantia. Hän hallitsi kuningaskuntaa vuosina 1760–1820. 1800-luvun alussa kuninkaan terveys alkoi heiketä ja hovissa epäiltiin hänen olevan mielisairas. Yrjö III:n uskotaan sairastaneen todellisuudessa porfyriaa, eli sairautta, joka aiheuttaa herkkyyttä auringonvalolle. Kansan keskuudessa tautia kutsuttiin tuolloin Dracula- tai vampyyri-taudiksi.

Yrjö IV oli neljäs Hannover-sukuinen monarkki. Hän hallitsi kuningaskuntaa vuosina 1820–1830. Yrjö IV kruunattiin kuninkaaksi virallisesti 1820, mutta hän oli toiminut jo vuosia sijaishallitsijana isänsä Yrjö III sairauden takia. Lukuisista naisseikkailuistaan tunnetun kuninkaan valtakauden tärkein merkkipaalu oli voitto Napoleonin sodissa.

Yrjö V hallitsi kuningaskuntaa vuosina 1910–1936. Hän oli viimeinen Saksi-Coburg-Gotha-hallitsijasuvun monarkki. Hän vaihtoi saksalaisperäisen suvun nimen Windsoriksi vuonna 1917. Yrjö V ja hänen puolisonsa kuningatar Mary saivat kuusi lasta.

Prinssi Williamin ja Herttuatar Catherinen maanantaina syntynyt pojan uskotaan saaneen nimensä kuningatar Elisabetin isän, Yrjö VI:n mukaan. Kuningas Yrjö VI, syntyjään prinssi Albert, joutui kuninkaaksi vasten tahtoaan, kun hänen veljensä Edvart VIII luopui yllättäen kruunusta joulukuussa 1936 mennäkseen naimisiin eronneen Wallis Warfield Simsonin kanssa. Kuninkaan kerrotaan itkeneen vuolaasti tuntikausia kuultuaan veljensä päätöksestä luopua kruunusta. Albert kruunattiin 12. toukokuuta 1937 ja hän otti kruunauksessa nimen Yrjö VI.

Yrjö VI kärsi lapsuudesta saakka vakavasta änkytyksestä, ja hän kävi puheterapiassa koko ikänsä. Kuninkaan änkytys oli aiheena vuonna 2010 julkaistussa, kolmella Oscarilla palkitussa elokuvassa Kuninkaan puhe. Kuningas Yrjö VI:ta näytteli elokuvassa Colin Firth.

Lähteet: Kuningashuoneen viralliset sivut ja Wikipedia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    9. 9

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää