Anna, Anne, Anu

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Kuningatar Silvia edusti sadetakissa Victorian syntymäpäivillä

Katso kuvat
Victorian syntymäpäivää juhlitaan epävakaassa ja sateisessa säässä Öölannin saarella.
Victoriapäiväksi nimettyä juhlapäivää vietetään Öölannin saarella. Siellä sijaitsee Solliden, Ruotsin kuninkaallisten kesänviettopaikka Borgholmin kaupungin liepeillä.

Aiemmin tänään Ruotsin kuningasperhe tervehti kansalaisia Sollidenin linnan pihamaalla. Kuningas Kaarle Kustaa muun muassa piti puheen tyttärensä 37-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Pieni prinsessa Estelle varasti taas huomion aikuisilta juoksennellessaan ympäri pihaa ja tervehtien itsekin kädestä pitäen joitakin paikalle saapuneista.

Iltajuhlassa Borgholmin urheilukentällä yleisön lisäksi kaikki kuningasperheen jäsenet olivat varautuneet lämpimin vaattein, sateenvarjoin ja kertakäyttösadetakein.

Sen sijaan päivällä kuningatar Silvia oli ainoa sateisen sään huomioon ottanut: hän oli sonnustautunut sadetakkiin.

Ruotsin hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren kertoi Expressen-lehdelle, että kuningattaren päällä nähty takki oli sateen kestävä, vaikkei se siltä näyttänytkään.

- Se on sadetakki, sekä elegantti että käytännöllinen, Thorgren vahvisti.

Myös Suomessa on totuttu näkemään valtion päämiehiä säänmukaisesti pukeutuneena.

Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio seurasivat Jukolan viestiä kesäkuun puolivälissä käytännöllisesti pukeutuneina. Molemmilla oli kumisaappaat jalassaan.

Kuningatar Silvian tapaan Jenni Haukio onnistui tekemään asustaan tyylikkään. Hän oli valinnut mustavalkoraidalliset kumisaappaat ja niihin sopivan raidallisen takin sekä jakun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    10. 10

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. Näytä lisää