Anna, Anne, Anu

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Pedofiiliskandaali vavisuttaa brittihovissa

Raskaat syytteet
Kuningatar Elisabet II:n puolison prinssi Philipin ja prinsessa Annen avustajana toiminut mies on saanut syytteet lapseen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Syytteet kohdistuvat aikaan, jolloin Benjamin Herman, 79, työskenteli Buckingham Palacessa prinssi Philipin ja prinsessa Annen avustajana 1970-luvun alkupuolella.

Brittihovissa vavisuttava skandaali paljastui, kun nyt viisikymppinen mies kertoi asiasta poliisille. Syytteistä uutisoi muun muassa brittilehti Daily Mirror.

Benjamin Herman on saanut tapauksesta kolme syytettä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä yhden syytteen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä. Hyväksikäyttötapaukset ovat tapahtuneet vuosina tammikuun 1972 ja tammikuun 1974 välisenä aikana.

Uhri oli kertomansa mukaan 12-vuotias tapahtumien aikaan.

Herman työskenteli brittihovissa kuningatar Elisabet II:n puolison prinssi Philipin kuninkaallisena avustajana ja tallimestarina sekä myöhemmin prinsessa Annen sihteerinä.

Daily Mirrorin mukaan ei ole varmaa, onko brittihovia, prinssi Philipiä tai prinsessa Annea vielä kuultu tapauksiin liittyen. Ensi viikolla prinssi Philip ja prinsessa Anne kuitenkin osallistuvat tapauksen oikeudenkäyntiin.

Benjamin Herman ei halunnut kommentoida syytteitä brittimedialle, mutta kysyttäessä hän sanoi kieltävänsä syytteet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    8. 8

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. Näytä lisää