Tuija, Tuire, Vanessa

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Kuningatar Silvia huolestui raskaana olevasta Victoriasta: ”Hänen pitäisi levätä”

kuninkaalliset
Kuningatar Silvia kertoo Svensk Damtidning -lehdelle huolestuneensa tyttärensä kiireisestä aikataulusta.
Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja hänen puolisonsa prinssi Daniel viettivät viisi päivää vierailulla Etelä-Amerikassa, Perussa ja Kolumbiassa. Ruotsalaislehti Svensk Damtidning kertoo kuningatar Silvian olleen ennen reissua huolissaan tyttärensä hyvinvoinnista. Lehden mukaan raskaana oleva kruununprinsessa ei liiemmin hellitä työtahtiaan uuden tulokkaan vuoksi, mikä on saanut Silvian hermostuneeksi.

– Ensinnäkin heidän reissunsa on todella pitkä. Kolumbia sijaitsee myös korkealla, joten puhtaasti lääketieteellisistä syistä hänen (Victorian) pitää olla varovainen. Hänen äitinään ajattelen, että hänen pitäisi hieman levätä, kuningatar totesi lehdelle ennen reissua.

Lisäksi kuningatarta huoletti pariskunnan tiukka aikataulu. Viimeksi Victoria ja Daniel olivat Etelä-Amerikassa lemmenlomalla. Svensk Damntidningin mukaan aikaa auringonpalvonnalle ja altaalla loikoilulle ei kuitenkaan tällä kertaa löydy. Sen sijaan pari pyrkii vahvistamaan Ruotsin kauppa- ja kulttuurisuhteita Perun ja Kolumbian kanssa.

Silvia oli huolissaan myös tyttärensä ruokailutavoista.

– Ruoan kanssa tulee aina olla varovainen ja etenkin tuossa kunnossa, missä hän (Victoria) nyt on.

Victorian ja Danielin toisen lapsen lasketun ajan on ilmoitettu olevan maaliskuun alkupuolella. Kuninkaallinen pari ihastutti reissullaan muun muassa Perussa, jossa Victorialta udeltiin lapsen sukupuolta, mutta kruununprinsessan mukaan he eivät vielä ole ottaneet siitä selvää.

– Emme vielä tiedä (sukupuolta). Saa nähdä. Siitä tulee varmasti todella hienoa, Victoria kommentoi Expressen-lehden mukaan ja kiitteli onnitteluista.

Videolla nähdään prinsessa Victoria ja prinssi Daniel Kolumbian vierailulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. 6

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    9. 9

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. Näytä lisää