Toni, Anton, Antto

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Prinsessa Märtha Louisen ja boheemin Arin vapaamielinen suhde kohautti hovia usein – katso kuvat 14 vuoden liiton varrelta!

Ero
Prinsessa Märtha Louisen ja Ari Behnin 14 vuoden avioliittoon mahtui sekä kohuja että aitoa rakkautta
Norjan kuningashuone julkaisi perjantai-iltana tiedotteen, jonka mukaan prinsessa Märtha Louisen ja hänen aviomiehensä Ari Behnin tiet erkanevat 14 avioliittovuoden jälkeen.

Tunteikkaana ja avoimena tunnettu Märtha Louise tutustui toimittajana ja kirjailijana työskennelleeseen Ari Behniin tämän äidin kautta.

Tuttavuus johti nopeasti rakkauteen, vaikka boheemia Behniä luonnehdittiinkin alun pitäen keikariksi ja hänen imagonsa ei katsottu istuvan hoviin. Entinen esteratsastaja ja hevosterapeutiksi valmistunut Märtha Louise piti kuitenkin päänsä ja pysyi valinnassaan.

Pari kihlautui joulukuussa 2001 ja tällöin poikamaisenakin tunnettu prinsessa oli silmin nähden puhjennut kukkaan tuoreen rakkautensa myötä.

– Olen saanut miehen, jota rakastan ja jonka kanssa haluan elää elämäni loppuun saakka, kommentoi Märtha Louise rakkauttaan tuolloin.

Häitä vietettiin reilu puoli vuotta kihlajaisten jälkeen. Märtha Louise ja Ari Behn vihittiin Trondheimin katedraalissa 24. toukokuuta vuonna 2002. Naimisiin menon myötä Märtha Louise luopui tittelistään hänen kuninkaallisena korkeutena.

Vajaa vuosi häiden jälkeen, huhtikuussa 2003, pariskunnalle syntyi ensimmäinen lapsi, tytär Maud Angelica.

Toinen tytär Leah Isadora syntyi huhtikuussa 2005 ja pariskunnan kuopus Emma Tallulah syyskuussa 2008.

Ari Behn on vuosien varrella luonnehtinut pariskunnan suhdetta avoimeksi ja kunnioittavaksi. Hän on todennut parin flirttailevan myös toisten kanssa ja olevan hyvin vapaamielinen. Pari elikin hovin mittapuulla boheemia ja erikoista elämää. Kaksikko kertoi kuitenkin rakkautensa olevan aitoa ja intohimoista.

Pariskunta kohautti tempauksillaan vuosien varrella hovia ja Norjan kansaa useaan otteeseen.

Märtha Louise on kertonut olevansa selvännäkijä ja pystyvänsä keskustelemaan enkeleiden ja kuolleiden kanssa. Prinsessa myös perusti koulun, jossa opetetaan puhumaan enkeleille ja eläimille.

Myös Behn kohautti kertomalla huumekokeiluistaan ja paljastamalla poliittisen kantansa julkisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. 6

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    7. 7

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    10. 10

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. Näytä lisää