Keijo

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Norjan kruunuprinssi Haakon ja Mette-Marit viettävät kristallihääpäivää – kohua herättänyt liitto kestänyt jo 15 vuotta

hääpäivä
Pariskunnan suhde herätti kohua sen alkuaikoina Mette-Maritin taustan takia.
Norjan kruunuprinssi Haakon, 43, ja tämän puoliso kruunuprinsessa Mette-Marit, 43, viettävät tänään kristallihääpäiväänsä. Pari sanoi toisilleen tahdon tasan 15 vuotta sitten, 25. elokuuta 2001. Hulppeat häät olivat tunteikkaat ja kauniit.

Mette-Marit julkaisi virallisella Instagram-tilillään kuvan onnellisesta pariskunnasta. Kuva on kerännyt lukuisia onnitteluja kansan suosiossa olevalle pariskunnalle.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Yksinhuoltajaäiti Mette-Marit tapasi kruunuprinssin 1990-luvulla rock-festivaaleilla. Häntä pidettiin aluksi sopimattomana puolisona Norjan tulevalle kuninkaalle taustansa takia.

Pariskunnan suhde herätti paljon huomiota Norjassa 2000-luvun alussa esimerkiksi siksi, että Mette-Maritin entinen mies oli tuomittu huumausainerikoksista ja myös kruununprinsessa kertoi huumehuuruisesta nuoruudestaan. Mette-Maritin isän on kerrottu käyttävän runsaasti alkoholia ja tämä on ollut naimissa stripparin kanssa.

Sittemmin kuninkaallinen pari on kuitenkin todistanut suhteensa olevan onnellinen ja kestävä. Nykyään Mette-Marit on nauttiikin kansan suosiota ja on todistanut, että tavallinen nainen voi muuttaa elämänsä hoviin sopivaksi.

Haakonilla ja Mette-Maritilla on kaksi yhteistä lasta ja Mette-Maritilla aiemmasta suhteestaan jo täysi-ikäinen poika. Pariskunnan esikoinen, Ingrid Alexandra syntyi vuonna 2004 ja toinen lapsi, Sverre Magnus vuonna 2005.

– Olemme tehneet kovasti töitä suhteemme ja perhe-elämämme eteen, ja saaneet siten tuloksia. Meillä on kaksi kaunista lasta, ja mielestäni olemme tasapainoinen perhe, kruununprinsessa Mette-Marit kertoi pariskunnan juhliessa kymmenenvuotis hääpäiväänsä viisi vuotta sitten.

Julkisuudessa pari on nähty melko pidättäytyväisenä, kuten kuninkaallisten tapaan kuuluu. Häissään pari kuitenkin näytti vahvasti tunteitaan, kun tuore morsian pyyhki kyyneleitään ja kruunuprinssi julisti rakastavansa vaimoaan sanoin ”Mette-Marit, rakastan sinua”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. 6

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. Näytä lisää