Kyllikki

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Kuningatar Elisabetin serkku tuli kaapista – ex-vaimo tiesi jo 90-luvulla

seksuaalisuus
Lordi Ivar Mountbatten kertoi julkisuudessa suhteestaan miehen kanssa.
Englantilainen aristokraatti ja kuningatar Elisabetin serkku, lordi Ivar Mountbatten, 53, kertoi julkisuudessa löytäneensä rakkauden elämäänsä. Mountbatten kertoi brittimedioiden välityksellä seurustelevansa nykyään lentoyhtiössä työskentelevän James Coylen kanssa.

Telegraph-lehden mukaan Mountbatten puhui aiheesta ensimmäisen kerran haastattelussa lauantaina.

– En halunnut hyväksyä sitä kuka olin enkä halunnut kohdata ystäviä ja perhettä varhaisina vuosina, siksi ajauduin kaappiin. Hautasin sen, Mountbatten sanoi.

– Olen nyt vain niin iloinen siitä, että olen löytänyt jonkun, jota voin kutsua kumppanikseni.

Mounbatten meni naimisiin vuonna 1994 ja sai vaimonsa kanssa kolme lasta. He kuitenkin erosivat vuonna 2011. Uuden rakkaansa Mountbatten tapasi viime maaliskuussa ollessaan hiihtolomalla Verbierissä Sveitsissä. Nyt Mountbatten on jo esitellyt Coylen perheelleen ja läheisilleen.

Mountbattenin mukaan hänen aristokraattinen sukunsa ei koskaan ollut varsinainen ongelma hänelle, vaan pikemminkin sukupolvi, johon hän syntyi. Hän korosti haastattelussa, että maailma on muuttunut hyväksyvämmäksi.

– ”Kaapista tuleminen” on hauska fraasi, mutta ajattelen, että tein niin vähän kiertoteitse. Päädyin tilaan, jossa olen onnellinen. Olen kamppaillut seksuaalisuuteni kanssa ja jollain tavalla edelleen teen sitä. On ollut todellinen matka päästä tähän pisteeseen asti, hän sanoi.

– Tämä ei ollut helppoa silloin, kun olin teini-ikäinen tai parikymppinen, hän lisäsi.

Kertoi entiselle vaimolle jo ennen häitä

Mountbatten kertoi entiselle vaimolleen Penelope Thompsonille jo ennen naimisiinmenoa olevansa biseksuaalinen.

– Kerroin hänelle olevani biseksuaalinen, että kiinnostukseni kulkee molempiin suuntiin. Hän oli ymmärtäväinen ja tulen aina olemaan kiitollinen hänelle.

Mountbattenin mukaan aviopari päätyi lopulta eroon, koska vaimo ei tuntenut oloansa tarpeeksi rakastetuksi ja halusi enemmän kuin hän kykeni antamaan.

Vaikka Mountbatten on todella onnellinen uuden rakkaansa kanssa, he ovat sopineet, että eivät osoita hellyyttä toisilleen julkisesti, ellei kyseessä ole vaikka vain toisen tervehtiminen.

Brittilehti Independent huomauttaa, että Ison-Britannian kuninkaalliset ovat viime vuosina ottaneet selviä askeleita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien tukemiseksi. Prinssi William poseerasi ensimmäisenä kuninkaallisena homoseksuaaleille suunnatun lehden kannessa.

– Ketään ei tulisi kiusata heidän seksuaalisuutensa tai minkään muun vuoksi. Älä suostu siihen. Ole ylpeä siitä, kuka olet, prinssi William sanoi Attitude-lehden haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

    8. 8

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. Näytä lisää