Sadat lapset odottivat prinsessa Victoriaa ja prinssi Danielia Lahdessa.
Lapset olivat kerääntyneet Suomen ja Ruotsin lippujen kanssa Tiirismaan lukion edustalle.
Koulun edustalle on rajattu aidoilla ajoväylä, jota pitkin Victorian ja Danielin auto ajoi aivan innokkaan yleisön vierestä klo 11.55.
Paikalla pörräsi rajavartioston helikopteri.
Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta otti parin vastaan.
Victoria halusi käydä tervehtimässä niin montaa lasta kuin pystyi. Hän käveli edestakaisin vilkuttamassa aidatun alueen takana hurraaville lapsille ennen kuin meni sisälle lukioon.
Victoria oli silmin nähden hämmentynyt yleisöpaljoudesta.
- Onpa täällä paljon ihmisiä, hän hämmästeli.
16-vuotiaat Krista Kurvinen ja Saara Eloranta olivat tulleet katsomaan ihailtua prinsessaa.
- Tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä Victoria näin läheltä. Hän oli todella kaunis.
- Ja Daniel komea!
Klo 12.35 Victoria ja Daniel poistuivat koululta ja lähtivät Sibeliustalolle, jossa Sinfonia Lahti esitti heille kapellimestari Markus Lehtisen johdolla Jean Sibeliuksen teokset Alla marcia (kokoelmasta Karelia-sarja) ja Valse triste.
Victoria ja Daniel nauttivat lounaan muun muassa kaupunginjohtajan seurassa.
Klo 15 pari tutustui Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n omistamaan uusiutuvan energian tutkimuskeskus Energoon, joka oli heidän viimeinen kohteensa hyvin sujuneella vierailulla.
Lahdesta Victoria ja Daniel lähtivät takaisin Helsinkiin, jossa heitä odottaa illallinen Presidentinlinnassa.
- Daniel kehui "Lahden prinssi Danielin" ulkonäköä
- Tällaisen lounaan Victoria ja Daniel söivät
- Victorialla ja Danielilla kiinnostava tehtävä koulussa
- Victoria ja Daniel poistuivat hotelliltaan: Hyvää huomenta!
- Näin Victorian ja Danielin päivä etenee
- Victoria ja Daniel saapuivat Mäntyniemeen kahville
- Victoria ja Daniel poistuivat hotelliltaan
- Hurmaavat kuvat Victorian Lahden-vierailusta
Aiheesta muualla kirjoitettua
Kuninkaalliset: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Victoria ristiäisistä: ”Nyt pidetään vain peukkuja”
22.05.2012 10:16
Victoria ja Daniel saivat suru-uutisen ennen ristiäisiä
Victorian juhlamekkoa myydään verkkokaupassa
Tutti rauhoitti Estellen
Niinistö ja Haukio mukana lähipiirin lounaalla
Sofian ja Chrisin yksinkertaiset tyylit saavat kehuja
Prinsessa Mary teki sen taas!
Victoria taas klassisen kauniina
Tällaisen lahjan Niinistö ja Haukio antoivat Estellelle




