Meri, Vellamo

Kuntavaalit

Valikko

Kuntavaalit

Vaalikommentti: Sote=Sotkun tekijät?

Sote ei taidakaan tarkoittaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa vaan sosialidemokraattista tenää tai jopa sotkun tekijöitä.

STT:n uutisotsikossa luki perjantaina aamupäivällä, että "Terveyspalveluiden uudistuksen puinti jatkuu tiistaina".

Sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerityöryhmä ei siis päässyt yhteisymmärryksen palvelu-uudistuksen suuntaviivoista vieläkään, ei eilen eikä tänään. Uudistuksen puinti jatkuu tiistaina. Päivä on sama, jolloin kuntavaalien ennakkoäänestys päättyy.

Iso osa suomalaisista on joutunut äänestämään siihen mennessä, ilman että tietäisi, mihin asentoon hallituspuolueet ovat viilaamassa kuntauudistusta sekä siihen oleellisesti liittyvää sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta.

Hallitus ei ole itse asiassa kertonut oikein mitään konkreettista.

Pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen toisti viimeksi tällä viikolla Ilta-Sanomien haastattelussa, että ”kaikki tietävät, että hallituksessa ei ole sovittu pakkoliitoksista”.

Miten niin kaikki tietävät?

Valtiovarainministeri ja Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on toistellut, että parempi kunnolla mietitty kuin nopeasti tehty sote-uudistus ja kieltänyt, ettei viive johdu mitenkään Sdp:stä.

Mistä äänestäjä voi tietää, että odottamalla tulee parempaa?

Harva tietää sitäkään, miksi nykyiset sairaanhoitopiirit eivät enää kelpaa uudistuksen pohjaksi. En ole täysin selvillä minäkään.

Hallituspuolueet pitävät syvällisemmät ajatukset tässä vaiheessa vaalien alla tietysti mieluummin sisällään. Oppositiohan ehtisi muuten päästä kunnolla irti ja sotkea kuntavaalit.

Koomisin tilanne nähtiin viime viikolla, kun pääministeri pudisti toimittajille päätään ja sanoi, ettei tiedä yhtään, mistä on kysymys, kun sote ei ollut taaskaan edennyt ministeriryhmässä. Hämmästeli samaa mitä toimittajat. 

Sen jälkeen Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman laittoi julki tiedotetta, jonka mukaan "sosialidemokraatit ovat viemässä vahvasti kuntauudistusta eteenpäin, mutta haluavat varmistaa, ettei sen varjolla kuntien palveluiden yksityistäminen enää etene".

Lopullista totuutta ei ole siitäkään, onko jarrun painamisesta vaalien yli sovittu hallituksessa a) yhteistuumin, b) painaako Sdp jarrua vai c) onko kokoomus onnistunut saamaan asian vain näyttämään siltä.

Jos kuntavaaliäänestäjä ei usko hallituspuolueiden selityksiä, hallitus joutuu syyttämään ihan vain itseään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

    4. 4

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. 6

      Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    10. 10

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

    4. 4

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. Näytä lisää