Jutta

Kuntavaalit

Valikko

Kuntavaalit

Hallitusrintama rakoili Ylen tentissä

Hallitusrintama alkoi repeillä kuntavaalien viimeisessä tv-tentissä torstaina. Kokoomuksen Jyrki Katainen, vihreiden Ville Niinistö ja Rkp:n Carl Haglund kyseenalaistivat Sdp:n Jutta Urpilaisen puheet pyrkimyksestä ajaa palveluiden yksityistämistä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa.
Ylen tv-tentissä puheenjohtajia muistutettiin viime viikkoina annetuista lausunnoista, joissa sote-uudistus luvattiin julkisuuteen ennen ensi sunnuntain vaaleja.

Kokoomuksen Katainen puolusti hallitustaan sillä, että asia on vaikea ja iso. Hänen mielestään erimielisyyttä on kuitenkin vain pienistä asioista.

- Kyllä se asia, joka hiertää, on palveluiden ulkoistaminen ja yksityistäminen, sanoi Sdp:n Urpilainen.

Urpilainen joutui studioyleisön huutomyrskyn keskelle sanottuaan, että yksityistäminen ja ulkoistaminen on sama asia.

Urpilaisen ja keskustan Juha Sipilän väitellessä kahden kesken sote-mallista, kokoomuksen Katainen nyökytteli innokkaasti, kun Sipilä sanoi SDP:n nostavan yksityistämisen esille aina vaalien alla.

Katainen huomautti, että esimerkiksi Vantaalla kokoomus ja Sdp ovat yhdessä ulkoistaneet yhden terveysaseman.

Urpilaisen mukaan sosiaalidemokraatit joutuivat tekemään niin "pakon edessä", kun Hakunilaan ei saatu terveyskeskuslääkäreitä.
 
Niinistö piti Urpilaista epäreiluna

Vihreiden Ville Niinistön mielestä on "hiukan epäreilua" Urpilaiselta sanoa, että yksityistämis- tai ulkoistamiskysymys olisi sote-uudistuksessa jotenkin olennainen asia.

- Olen samaa mieltä Jutan kanssa sisällöistä, mutta pidän epäreiluna tätä tapaa, että hän antaa ymmärtää, että neuvottelut ovat siitä kiinni, Niinistö sanoi.

- Minkä takia tämä on aina vaalien alla ongelma? Kun ei ole vaaleja, me ollaan yhdessä kunnissa ja katsotaan, onko järkevää tuottaa itse vai ostaa. Sitten kun on vaalit, käydään keskustelua, mutta vaalien jälkeen asiat hoidetaan taas järkevästi, kyseli Rkp:n Haglund.

Tukea Urpilainen sai vain vasemmistoliiton Paavo Arhinmäeltä. Perussuomalaisten Timo Soinikin veisteli, että puheenjohtajista tuli harhaanjohtajia, kun sote-uudistusta ei julkistettu ennen vaaleja.
 
Terveyskeskuslääkäreistä nokittelua

Hallituspuolueiden keskinäinen nokittelu jatkui ratkottaessa terveyskeskusten lääkäripulaa. Urpilainen korosti Sdp:n haluavan lääkäreille pidemmän työharjoittelun terveyskeskuksissa. Katainen ja Haglund vastustivat "pakkotyövelvoitetta".

- Terveyskeskusten lääkäripulaa ei todellakaan ratkaista nuorten vastavalmisteluiden lääkäreiden pakkoharjoittelulla, säesti kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.

Vihreiden Niinistö antoi pari kertaa tukea keskustan Sipilälle, joka perusteli pirkanmaalaisten lääkärien hänelle lähettämällä kirjeellä, kuinka terveyskeskuksissa tarvitaan seniorilääkäreiden tukea. Keskustan maakuntamallissa tuki Sipilän mukaan tulisi.

Vasemmistoliiton Arhinmäen mielestä terveyskeskuksille tarvitaan lisää rahaa. Sitä löytyisi kela-maksuista, jotka valuvat hänen mukaansa nyt rikkaimpiin kuntiin ja isotuloisimmille.

Perussuomalaisten Soini listasi useita toimia lääkäreiden houkuttelemiseksi terveyskeskuksiin. Yksi olisi opintolainojen osittain anteeksiantaminen, jos lähtee syrjäseudulle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. 6

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    7. 7

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    8. 8

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    9. 9

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    10. 10

      NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. Näytä lisää