Lomalla ei tarvitse liikkua kaupungissa – ota järvellä soutamisesta treeni irti!

Kesällä järvellä soutelu kuuluu monen suomalaisen elämään. Pääsääntöisesti soutelu on laineilla liplattelua rauhalliseen tahtiin maisemista nautiskellen sekä kenties soutukavereiden kanssa jutustellen – kalastusta unohtamatta.
– Lomailu kuluu yleensä leppoisissa merkeissä. Loman aikana ei halua välttämättä juosta pää kolmantena jalkana treenailemaan ja siirtyä paikasta toiseen suorittamaan. Saattaa tuntua hankalalta järjestää itselleen treenipaikkaa tai aikaa, jos lomailupaikkakin sijaitsee kaukana keskustoista. Soudusta saa hyvän treenin lomankin ajaksi muuttamalla hiukan normaaleita soututottumuksia. Näin saa liikuntaa ulkoilmassa ympäristöystävällisesti ja pääsee nauttimaan liikunnasta luonnon syleilyssä, neuvoo Vierumäellä sijaitsevan Suomen Urheiluopiston liikunnanohjaaja Maikki Prusila.

Soudun perustekniikka on helppo oppia. On hyvä muistaa, että suurin osa soutamiseen tarvittavasta voimasta lähtee jaloista. Keskivartalon täytyy myös tehdä työtä ja antaa tukea.

– Yllättävää kyllä, mutta kädet tekevät voimallisesti vähiten työtä. Soutuvene liikkuu eteenpäin jo pienelläkin voimalla, joten ei tarvitse olla huippukuntoinen aloittaakseen soutamista. Soutuliikkeiden tulisi olla pehmeitä ja suoraviivaisia.

Suomen Urheiluopiston liikunnanohjaaja Maikki Prusilan soututreeni lomalle:

- 5–10 min verryttelyä rauhallisesti soutaen
- 1–2 min reipas spurtti
- Spurtin jälkeen 2–3min taukoa rauhallisesti soudellen ja palautellen
- Toista 5–6 kertaa
- Loppuun loppuverryttely 5–10min soutaen

Spurttien lopuksi tulee tunne, että jaksat vielä, mutta tiedät kuitenkin soutaneesi kovaa.

Pyri tekemään mahdollisimman tasapainoinen lihastyö vartalon molemmilla puolilla, jottei soutuveneesi mutkittele turhaan.

Muista laittaa pelastusliivit päälle ja juomapullo mukaan veneeseen. Ei muuta kuin soutelemaan!

Kuntokoulun asiantuntijana toimii Vierumäen Urheiluopisto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    5. 5

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    6. 6

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    9. 9

      Uskomaton moka seuralegendan pelinumeron jäädytystilaisuudessa – ”Noloin hetki 27 vuoden aikana”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    5. 5

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    6. Näytä lisää