Mikä on kun seksi ei oikein maistu ollenkaan? Minulla on oikea puoli halvaantunut, mutta sain puhekyvyn takaisin. Minulla on ollut aivoverenvuototukos. Seksi ei vaan aina onnistu niin kuin haluan.
Nimimerkki: Liisa, nainen 49 vuotta
On hyvin tavallista, että ihmisen sairastumisen myötä seksuaalisuus ja seksi jäävät joksikin aikaa taka-alalle. Läheisyydestä ja yhdessäolosta tulee tärkeämpiä kuin itse seksistä. Itse toivoisin, että sairauden toteamisen jälkeen jonkun ajan kuluttua hoidossa otettaisiin esiin myös sairauden vaikutus seksuaalisuuteen. En tiedä, onko kanssasi puhuttu asioista.
Paluu itse seksiin kannattaisi aloittaa hellyysharjoituksilla, ja yhdessä asioiden tekemisellä. Hellyyden ja läheisyyden ei pitäisikään olla heti seksiin johtavaa, sillä on tärkeää tutustua uudelleen omaan ja toisen kehoon. Asioille on tärkeää antaa aikaa, eikä kiirehtiä. Kun päästään seksiin asti on hyvä huolehtia, että limakalvosi pysyvät hyvässä kunnossa. Ikä ja sairaus voivat vaikuttaa niiden kuntoon, ja liukastetta olisi hyvä käyttää. Liukas kosketus lisää myös nautintoa, joten siksikin liukuvoiteen käyttö on suositeltavaa.
Halvaantuminen vaikuttanee myös siihen, miten hyvin pystyt seksissä toimimaan. Käsien käyttö ja toisaalta myös vartalon hallinta on erilaista kuin aikaisemmin. Osa halvaantuneista henkilöistä saa apua esim. lihasnykäyksiin (spastisuuteen) lämpimästä suihkusta tai saunasta ennen seksiä. Toinen taas hyötyy kumppanin antamasta hieronnasta. Hieronnassa on hyvä käyttää esim. erilaisilla tuoksuilla varustettuja hierontaöljyjä, sillä tuoksu voi jopa lisätä asiaan eroottisuutta ja siten auttaa pääsemään tunnelmaan. Tuntopuutoksia saattaa tulla sukuelinten alueelle, tai toisaalta voi myös joillekin alueille tulla kosketusherkkyyttä, jolloin kosketus tuntuu jopa kivuliaalle. Tärkeään on opetella yksin itsetyydytyksessä tai kumppanin kanssa, mille kosketus tuntuu omassa kehossa muuttuneen tilanteen takia.
Alla sinulle myös linkki ihan loistavaan oppaaseen, jossa käsitellään aivoverenkiertohäiriöitä ja seksuaalisuutta. Ota asiat rohkeasti puheeksi hoitohenkilökunnan kanssa ja jos sieltä ei löydy osaavaa apua, niin kysele onko mahdollista päästä seksuaalineuvojan/-teraupetin vastaanotolle puhumaan asiasta lisää.
Aivoliitto: Rakastatko minua tänäänkin?
Kommentit
Fakta
RFSU - muutakin kuin kondomeja
RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.
Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.
Lue lisää: www.rfsu.com
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 20:53
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
2.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 22:03
3.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 20:51
4.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
5.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
6.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 19:04
7.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
8.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
9.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
11.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
12.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
13.
-
Ässien kausi sai täydellisen päätöksen 21:41
14.
-
Raju junaturma vei ylikulkusillankin mennessään USA:ssa 21:22
15.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
16.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
17.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
18.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
19.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
4.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
5.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
6.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
7.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
8.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
9.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
10.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
11.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
12.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
13.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
14.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
15.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
16.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
17.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
18.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
19.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.





