Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Miksi mieheni on passiivinen?

Elämme mieheni kanssa kumpikin toista avioliittoa. Suhteen alkaessa kahdeksan vuotta sitten olimme viisikymppisiä. Mieheni on ollut alusta pitäen seksuaalisesti passiivisempi osapuoli.
Avioliiton solmimme kolme vuotta sitten. Kummankin aikuiset lapset ovat jo kotoa poissa. Passiivisuus on lisääntynyt vuosi vuodelta ja erityisesti avioitumisen jälkeen. Kuitenkin hän petti minua kihlausaikana kerran ex-naisystävänsä kanssa. Hän ei osannut "selittää" sitä millään tavalla. Viimeisen vuoden aikana olemme "harjoittaneet" seksiä kolme kertaa, viimeksi alkusyksystä. Hän ei kykene puhumaan asiasta kanssani. Ehkä terapeutin kanssa, jonka luona nyt käy? Fyysistä "vikaa" ei ole. Hän on lopettanut väliltämme myös kaiken muun läheisyyden. Aloitteeni eivät ole tuottaneet tuosta.
Nimimerkki: Mitä teen?, nainen 58 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Et kerro miksi miehesi käy terapeutilla, tai millaisella terapeutilla. Jos on kyse psyykkisistä ongelmista, niin ne voivat vaikuttaa seksuaaliseen haluun tai sitten seksuaalinen haluttomuuksin voi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia. Ihmisen haluun vaikuttavat monet asiat; sairaudet, lääkitykset, parisuhteen ongelmat yms. Monesti omalle kumppanille puhuminen voi tuntua vaikealle ja ulkopuoliselle puhuminen helpommalta. Jos kumppanillasi on psyykkisiä ongelmia, niin hänen luvallaan voisit osallistua hoitoneuvotteluihin, jossa voitte ottaa esiin myös asioiden vaikutukset parisuhteeseen. Jos hän käy esim. seksuaaliterapetin vastaanotolla, niin sinne on kumppani erityisen tervetullut.

Jos miehesi ei halua käsitellä mitenkään seksiin ja parisuhteeseen liittyviä ongelmia, niin ainut vaihtoehto on miettiä haluatko elää suhteessa, jossa tarpeesi eivät tule tyydytetyiksi.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    5. 5

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    6. 6

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    5. 5

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    6. Näytä lisää