Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Kuinka yleistä on suuseksin harrastaminen?

Ihmettelen, miksi ihmiset harrastavat suuseksiä. Tietysti se voi olla joillekin tyydyttävää, mutten pysty kuvittelemaankaan, että itse joskus harrastaisin suuseksiä. Tietenkään sitä ei ole pakko harrastaa, mutta kysyisin, kuinka yleistä se on? Harrastavatko kaikki sitä joskus? Onko epänormaalia, jos se on minusta vastenmielistä?
Nimimerkki: Cres, nainen 19 vuotta
RFSU:n seksuaaliterapetin vastaus:
Suuseksiä harrastetaan sen antaman nautinnon vuoksi, ihan niin kuin muitakin seksiin liittyviä asioita ja tapoja. Suuseksiä eivät toki kaikki harrasta. FINSEX- tutkimushankkeessa on tutkittu seksuaalielämän arvoja ja tapoja. Sen mukaan vuonna 1992 naisista 33 % sanoi, ettei anna suuseksiä kumppanilleen, ja vuonna 1999 luku oli 32 %. Miehistä vuonna 1992 sanoi 21 %, ettei anna suuseksiä kumppanilleen, ja vuonna 1999 oli luku 22 %. Silloin tällöin sitä antavia oli kummissakin ryhmissä noin 20-22 %. RFSU: n kondomimittari tutkimuksessa kysyttiin myös suuseksin harrastamisesta tänä vuonna. Suomalaisista 20-35 vuotiaista oli 28 % harrastanut suuseksiä uudessa suhteessa.

On paljon ihmisiä jotka sitä eivät edes kokeile ja joku voi yhden kokeilun jälkeen todeta, ettei se ole minun juttuni. Suurin osa niistä, jotka eivät edes kokeile pitää ajatusta vastenmielisenä. Syyt vastenmielisyyteen voivat liittyä hygieniaan, pelkoon siitä ettei tiedä mitä tekisi tai suuseksi voi olla omia seksuaalisuuteen liittyviä arvoja ja normeja vastaan. Sinä itse määrittelet, mihin olet valmis ja se on sinun valintasi. Myös kumppanin pitää ymmärtää, etteivät kaikki ole valmiita edes kokeilemaan kaikkea

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    4. 4

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    8. 8

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    4. 4

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. Näytä lisää