Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Puolisoni hankkiutui raskaaksi ilman suostumustani. Miten tästä eteenpäin?

Mies tuntee itsensä hyväksikäytetyksi, koska avopuoliso hankkiutui raskaaksi ilman miehen suostumusta.
Puolisoni manipuloi ja dominoi suhdettamme sekä käyttää seksiä vallan välineenä. Olimme seurustelleet runsaat kaksi vuotta, kun avopuolisoni halusi jättää e-pillerit pois, sillä ne aiheuttivat kuulemma hänelle huonovointisuutta. Seksiä oli harvoin – lähinnä humalaisten illanviettojen jälkeen.

Viime keväänä hän sairasteli niin fyysisesti kuin henkisestikin. Avovaimoni kertoi tahtovansa lapsen, sillä hän olisi kohta jo 35-vuotias. Itse en halunnut lasta suhteeseemme, sillä suhteessamme oli mielestäni liikaa ongelmia. Kevään aikana puolisoni halusi yhä useammin seksiä ja kertoi käyttävänsä ehkäisyä, kunnes sitten viime kesänä hän kertoi yllättäen raskaudestaan. Tunnen oloni loukatuksi ja hyväksikäytetyksi. Avopuolisoni esittää muille, että meillä on kaikki hyvin. Kuinka selvitän tämän tilanteen? 

Isyyteen huijattu 

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus

Vanhemmuuden pitäisi aina olla oma valinta. Ehkäisy voi toki myös pettää, eli en voi ottaa kantaa siihen, onko sinut huijattu isyyteen. Ehkäisyn lopettamisen pitäisi kuitenkin olla aina yhtenen päätös. Tällä hetkellä miehen ainoa mahdollisuus varmistaa ehkäisy on käyttää kondomia. Sinusta on kuitenkin nyt tulossa pian isä ja toivottavasti tulet osallistumaan lapsen elämään riippumatta siitä, mikä on suhteesi avopuolisoosi. Lapsella on oikeus kokea olevansa haluttu ja toivottu, ja sen vuoksi joudut miettimään millainen isä haluat lapsellesi olla. Uusi isyyslaki astui voimaan 1.1.2016, ja siihen voit perehtyä tästä linkistä! 

Teidän on varmasti hyvä pohtia avopuolison kanssa yhdessä sitä, onko parisuhteenne sellainen, että kumpikin on valmis sitä jatkamaan. Jos jatkatte suhdetta, teidän on hyvä miettiä, mitä kumpikin toivoo suhteelta. Jos suhteen jatkamiselle ei ole edellytyksiä, niin on järkevää miettiä myös eromahdollisuutta. Lapsia syntyy myös yhden vanhemman perheisiin, ja silloin on hyvä sopia yhdessä miten kumpikin vanhempi voi viettää aikaa lapsen kanssa niin, että lapsen kasvu ja kehitys on turvattu. On tärkeää muistaa, että lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaan. 
 
Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    7. 7

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    10. 10

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää