Kysy seksistä

Valikko
MAINOS

Näin piristät seksielämääsi – viisi vinkkiä leiskuvaan lempeen [ILMOITUS]

ILMOITUS Jokaisessa parisuhteessa on kausia, jolloin tuntuu, että seksielämä kaipaa piristystä.
Haluttomuuskin kuuluu elämään, se on täysin luonnollista elämän eri vaiheissa. Haluttomuudestakin on hyvä uskaltaa puhua ja miettiä mistä se johtuu.

Jokainen meistä vastaa viime kädessä itse siitä, miten tyytyväinen on omaan seksielämäänsä. Tämä tarkoittaa sitä, että vain itse ilmaisemallaan omia toiveitaan ja panostamalla yhteiseen seksiin, voi saada toiveilleen myös täyttymyksen. Seksi on aikuisten yhteistä leikkiä, jossa tavoitellaan läheisyyttä, iloa ja nautintoa. Siinä on sallittua kaikki mihin kumpikin osapuoli ovat valmiita.

Onnistuneeseen seksielämään vaikuttaa koko parisuhteen tilanne. Se koostuu seksin lisäksi läheisyydestä, toisen huomioimisesta, vuorovaikutuksesta ja rakkaudesta. Kiinnittämällä huomiota kaikkiin suhteen osa-alueisiin, voit vaikuttaa myös omaan seksielämääsi positiivisesti.

Tässä viisi vinkkiä näiden osa-alueiden parantamiseen

1. Viettäkää parisuhteen inventaariopäivä

Anna kumppanillesi positiivista palautetta suhteestanne. Kerro mistä asioista olet tyytyväinen ja kiitollinen, ja mihin toivot hänen panostavan lisää. Anna myös kumppanisi kertoa samat asiat sinulle.

Käykää keskustelussa läpi parisuhteen eri osa-alueita: perhe-elämä, vuorovaikutus, läheisyys, seksi, arki jne. Miettikää yhdessä niitä osa-alueita, joissa koette suhteessanne olevan parannettavaa. Miettikää, mitä voitte tehdä näiden asioiden eteen.

Kumppani tarvitsee positiivista palautetta omasta toiminnastaan tai ulkonäöstä. Tämän palautteen avulla vahvistat kumppanisi itsetuntoa, mikä on äärettömän tärkeää myös seksin näkökulmasta.

2. Viettäkää yhteistä aikaa

Arjen haasteet saavat monet tuskailemaan, että mistä löytää aikaa suhteen hoitamiseen. Jokaisessa suhteessa on hyvä viettää perheaikaa ja parisuhteen aikaa. Älkää unohtako treffailua!

Kannattaa pitää mielessä se, että laatu korvaa määrän. Silloin kun on aikaa yhteisiin hetkiin, panostakaa niihin. Kantakaa yhteistä vastuuta parisuhdeajasta. Treffailun lisäksi miettikää, miten perhe voi viettää yhteistä aikaa tai miten voitte yhdessä harrastaa. Nipistäkää arjesta vaikka pieniä hetkiä, hyödyntäkää lastenhoitoapuna kummeja, isovanhempia ja ystäviä. Yhteinen hetki voi myös sijoittua lasten nukkumaanmenon jälkeiseen aikaan. Tärkeää on se, että kumppani huomaa sinun ajatelleen juuri häntä ja yhteistä aikaanne.

Jakakaa vastuuta arjen pyörittämisestä, antakaa kummallekin myös omaa aikaa.

3. Panostakaa läheisyyteen ja romantiikkaan

Romantiikka ja läheisyys kuuluvat suhteeseen. Ne tarkoittavat kuitenkin eri ihmisille eri asioita. Läheisyys ja koskettaminen saavat aikaan oksitosiini-hormonin eritystä, millä on seksuaaliseen haluun positiivinen vaikutus. Lisää läheisyyttä ja hellyyttä tarkoittaa yleensä parempaa seksielämää.

Luokaa yhteisiä romanttisia hetkiä. Kynttilät, takkatuli, yhteinen suihku tai kylpy, hyvä ruoka ja leffailta auttavat jaksamaan arjen kiireessä ja luovat yhteenkuuluvuuden tunteita.

4. Kertokaa tunteistanne ja osoittakaa niitä kumppanille

Tunteistaan voi kertoa sanoin ja teoin. Toisen arjesta kiinnostuminen kertoo siitä, että välität. Aina ei tarvita sanoja, vaan teot voivat puhua puolestaan. Hipaisu yleisellä paikalla, kädestä kiinni pitäminen, halaaminen, suuteleminen, hellä tekstiviesti tms. antaa tiedon siitä, että huomioit lähelläsi olevaa ihmistä. Koet hänet tärkeäksi, ja haluat myös näyttää sen hänelle.

Miten huomioit kumppaniasi erotessa tai kohdatessa? Halaus, suukko tai hellä katse kertovat paljon tunteitasi. Rakkauden tunnustaminen on myös tärkeää. Minä rakastan sinua, ovat tärkeitä sanoja, joiden ääneen lausuminen voi joskus tuntua vaikealle. Tätäkin taitoa voi harjoittaa ja opetella, tärkeää on, että tarkoittaa jokaista sanaa kun ne ääneen lausuu.

5. Olkaa kokeilunhaluisia seksissä ja kertokaa omasta halustanne

Jokaiselle on tärkeää tietää olevansa haluttava, kertokaa siitä toisillenne. Puhukaa toistenne toiveista ja olkaa valmiita kuulemaan kumppanin toiveet. Miettikää yhdessä keinoja toiveiden täyttämiseen.

Älkää olko liian yhdyntäkeskeisiä. Yhdyntä on vain pieni osa seksiä. Tutustukaa yhdessä toistenne vartaloihin hieronnan avulla ja luokaa uusi erotiikan vartalokartta, jossa haetaan yhdessä kummankin erogeeniset alueet. Olkaa valmiita kokeilemaan mahdollisimman monia keinoja nautinnon tuottamiseen. Käsin hyväily, suuseksi ja välineet voivat tuoda nautintoon sopivaa lisämaustetta ja lisätä kumppanin nautintoa huomattavasti. Hankkikaa seksivälineitä, joita kumpikin on valmis kokeilemaan. Kumppanin toiveiden täyttäminen lisää myös omaa seksuaalista nautintoa. Kokeilkaa intiimialueen hierontaa liukuvoiteella, tai kokeilkaa miten liukuvoide lisää sukuelinten tuntemuksia seksissä.

Kerro kumppanille miltä seksi tuntuu, ohjaa kumppaniasi toimimaan oikein ja näytä oma nautintosi. Piirtäkää paperille vartalon ääriviivat ja värittäkää alueet, joiden koskettaminen tuntuu erityisen hyvälle. Hankkikaa eroottista kirjallisuutta, elokuvia tai luokaa yhteinen fantasia jonka haluatte toteuttaa. Nauttikaa toisistanne, seksi on tarkoitettu teidän kummankin nautinnoksi.
MAINOS

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

  3. 3

    MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

  4. 4

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  5. 5

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  6. 6

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

  3. 3

    MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

  4. 4

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  5. 5

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  6. Näytä lisää