Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Mieheni on ihana, mutta hyvin vanhanaikainen seksin saralla

Kolmekymppinen nainen kaipaisi villimpää seksielämää, mutta aviomies on varsin varautunut seksin saralla.
Olen avioliitossa viidettä vuotta aivan ihanan miehen kanssa ja suhteemme on todella hyvä, kuin oppikirjaesimerkki hellästä, kunnioittavasta ja huumorintajuisesta suhteesta. Ongelmana on miehen hyvin konservatiivinen suhtautuminen seksiin. Hänellä on ollut ennen minua useampikin lyhyt suhde, mutta ymmärtääkseni seksi on aina ollut ns. tavallista. Itse olen edellisten kumppanieni kanssa kokeillut kaikenlaista, myös anaaliseksiä. Tämä(kin) olisi miehelleni kauhistus. Tyydynkö siis tavalliseen ihan mukavaan perusseksiin onnellisessa avioliitossa (laukean helposti kyllä!), kun suhde on muuten niin täydellinen. Eli kaikkea ei voi saada? Ja asiasta on kyllä puhuttu, mutta huomaan miehen epämukavan olon, kun aiheesta keskustelemme.

Tylsä seksielämä?

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

Se, miten jokainen meistä suhtautuu seksiin, on aina henkilökohtaista. Asiaan voi vaikuttaa saamamme kasvatus lapsuudessa/perheen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja seksiin, uskonnollinen tausta tms. asiat. Miehesi ajatukseen on vaikea vaikuttaa, mutta voit toki omalla asiallisella käytökselläsi vaikuttaa siihen, että tuot esiin asioiden olevan luonnollisia.

Jos miehen olo on epämukava, kun puhutte asiasta, niin saattaa olla, ettei hän siitä muidenkaan kanssa mielellään puhu? Vai olisiko hän kenties halukas työstämään asiaa esim. seksuaaliterapetin vastaanotolla? Siellä seksuaalianamneesin läpi käyminen toisi terapetille enemmän tietoa asiaan vaikuttavista asioista. Asioiden työstäminen voi auttaa tilanteessa, tai toisaalta hän voisi tuntea itsensä pakotetuksi tilanteeseen, jos hän ei ole siihen halukas. Eli vaikea sanoa, löytyisikö hyöty seksuaaliterapiasta. Voit toki kysyä onko hän halukas puhumaan asioista ulkopuolisen ihmisen kanssa.

Kun puhut miehen kanssa, niin vältä syyllistämistä sillä pahin vaikutus olisi varmasti se, että seksi loppuisi kokonaan. Toki sinun pitäisi myös saada kertoa sinun tarpeista, sillä suhteen seksissä olisi hyväksi jos kumpikin tulisi kuulluksi omine tarpeineen. Tilanne on vaikea, jos mies ei halua muutosta asiaan. Jos tilanne ei muutu jää sinulle vaihtoehdoksi pohtia, oletko sinä valmis tyytymään tilanteeseen? Vai tarvitsetko sinä enemmän? Mitä arvostat enemmän, hyvää suhdetta vai vaihtelevampaa seksiä?

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä. Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa. Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Monte Carlon rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää